Itä-Hollola Installaatio rokkaa intuitionsa mukaan

Itä-Hollola Installaation debyyttilevy ilmestyi joulukuussa. Bändissä soittavat Robert Niemistö, Saara Kolehmainen ja Tommi Kolsi. Kuva: Karoliina Niemenkari Photography

- Mulla biisin määritelmä on aika alhaalla, ja joku on kommentoinutkin että tekisi näitä kourallisen yhdessä iltapäivässä. Mutta siinä se pointti just onkin, että kehtaa tehdä ja laittaa näitä ulos. Ei mun ole pakko keksiä biisiin sitä neljättä sointua, jos en sitä keksi, Itä-Hollola Installaation biisintekijä ja laulaja-kitaristi Robert Niemistö kiteyttää musiikillisen filosofiansa.

Vahvasti hollolalaistaustainen bändi julkaisi joulukuun alussa ensimmäisen levynsä, ja keikkaakin pukkaa tasaiseen tahtiin. Niemistön mukaan bändi syntyi vähitellen hänen oman sooloprojektinsa ympärille.

- Aloitin suomenkielisten laulujen tekemisen vuoden 2012 lopulla ja latailin niitä Itä-Hollola Installaatio -nimellä nettiin. Tein sitä juttua useamman vuoden ilman sen kummempia tavoitteita. Jossain vaiheessa aloin tekemään ”bändiäänitteitä” niin, että soitin kaikki instrumentit itse. Sitten minua alettiin pyytää keikoille, ja ne oli helpompi hoitaa ihan oikean bändin kanssa. Puolisen vuotta ollaan oltu nyt sitten bändi, Niemistö kertaa.

Ensimmäisen levynsä bändi aikoi äänittää ja tuottaa itse ja etsiä vasta valmiille levylle julkaisijaa. Sound of Finland yhtiön Aapo Hellman sattui kuitenkin näkemään bändin keikalla ja innostui kiinnittämään sen. Sound of Finlandin toimitusjohtajana häärii itse Epe Helenius, joten ihan mistä tahansa pilipalilafkasta ei ole kyse.

Levyn tekeminen oli Robert Niemistön mukaan nopea prosessi.

- Äänitykset tehtiin kahtena viikonloppuna. Miksaukseen ja masterointiin kului sitten vähän enemmän aikaa. Oltiin levynteosta aika innoissaan, vaikka ei meillä siinä sen kummempaa visiota ollut. Mä olen onnellinen siitä, miltä se kuulostaa, ja ihmisetkin ovat tykänneet.

Vaikka debyyttilevyn julkaisusta on kulunut vasta reilu kuukausi, Itä-Hollola Installaatio suunnittelee jo seuraavaa levyään. Niemistö kirjoittaa uusia biisejä jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain

- Aiomme äänittää sen rumpalimme Tommi Kolsin autotallissa Hollolassa, mikä on vähän haasteellisempi äänitysympäristö. Tarkoitus olisi käyttää levyn tekemiseen vähän enemmän aikaa, esimerkiksi kaksi viikkoa. Haetaan sellaista hiotumpaa soundia, Niemistö suunnittelee.

Hollolalaistaustaisten Niemistön ja Kolsin ohella Itä-Hollola Installaatiossa soittaa ja laulaa sulkavalaislähtöinen Saara Kolehmainen.

Hollolassa muun muassa Kumpulassa ja Hedelmätarhassa asunut Niemistö on juuri muuttanut Turusta Helsingin Puistolaan vanhaan puutaloon. Taustaansa hän ei kuitenkaan ole unohtanut.

- Kyllä hollolalaisuus mun biiseissä kuuluu. Ei nämä laulut käsittele mitään Helsingin Vaasankadun baarielämää tai isojen kaupunkien ongelmia. Näissä kuuluu tietty maalaisuus ja pienten ihmisten ongelmat. Kai hollolalaisuus näkyy siinäkin, ettei tämä ole turhan vakavaa tai jotain suurta taidetta, Niemistö pohtii.

Hollolalainen mentaliteetti on lyönyt hyvin läpi, ja bändi esiintyi viime vuonna muun muassa Helsingin Flow- ja Turun H2Ö-festivaaleilla. Puolentoista viikon kuluttua bändi nousee ensi kertaa lauteille Tavastialla.

- Tommi ja Saara ovat siitä aika innoissaan. Mua se vähän jännittää, kun olen kuullut, että siellä on aika mulkut miksaajat. Ja vielä, kun me ollaan aika köyhä bändi, niin esimerkiksi se, että saadaan uudet kielet kitaraan ja että kaikki kamat varmasti toimii jännittää. Toisaalta mulle se on vain keikka muiden joukossa, Niemistö miettii.

Lahden seudulla bändiä ei ihan lähiaikoina olla näkemässä livenä.

- Muutama viikko sitten olin soolona Torvessa, ja siellä oli yhteensä 11 ihmistä kuuntelemassa. Jotenkin tämä ei ole kiinnostanut Lahdessa ihan samalla tavalla kuin muissa isommissa kaupungeissa kuten Turussa, Helsingissä ja Tampereella.

Tästä huolimatta Niemistö haaveilee keikkailusta Hollolassa.

- Hollolan torilla voisi olla mielenkiintoista soittaa. Olen soittanut siellä ihan ensimmäisen keikkani silloisen Outoflow-yhtyeen kanssa, Niemistö muistelee.

Ville Hakala
ville.hakala@seutuneloset.fi

Jaa artikkeli

Ajankohtaista

Näytä lisää