Käsi painoi kaasua ja pöly lensi Asikkalan Vesivehmaalla

Viikonloppuna Vesivehmaan lentokentän maastossa järjestettiin Vierumäki Grand National -tapahtuma, jossa kisailtiin niin enduro- kuin motocross-pyörilläkin kestävyyskilpailun hengessä. Kilpailussa tarkoituksena oli kiertää noin 20 kilometrin pituinen lenkki mahdollisimman monta kertaa kolmen tunnin aikana, jossa pyörän keskinopeus ei saa ylittää 55 kilometrin tuntinopeutta. Tapahtuman esikuvana toimi yli 30-vuotta kisattu, maailman suurin offroad-kilpailu Gotland Grand National. VGN kisailtiin historiassaan nyt ensimmäistä kertaa ja mukana oli noin 900 osanottajaa kaikkiaan 13 luokassa.

Tapahtuma tähtäsi Suomen suurimmaksi moottoriurheilukilpailuksi, ja vaikka osallistujia olikin aiottua vähemmän, tavoitteeseen päästiin.

- Ensimmäiseksi vuodeksi selviydyttiin yllättävän hyvin. Kilpailu saatiin maaliin mahdollisimman vähillä henkilövahingoilla, joten tyytyväisiä ollaan, tuumaa tapahtuman tuottaja Juuso Pulliainen.

Pulliaisen mukaan tapahtumasta saatu palaute on ollut pääsääntöisesti positiivista. Tarkka tuottaja on myös ankara itselleen ja toteaa, että petrattavaa on kuitenkin useammalla saralla.

- Ilmeisen paljon oli yleisöä, sillä pelastustie oli tukossa, Pulliainen sanoo.

- Enemmän porukkaa tuli, kuin osattiin ennalta ajatella. Viitoitus kisapaikalle olisi voinut olla parempi, nyt ihmiset jättivät autojaan esimerkiksi tien viereen ja lähtivät katsomaan ajoa metsäpolkujen varsille.

Pulliaisen mukaan myös radan haastavuuteen puututaan jatkossa.

- Rata oli juuri oikean tyylinen cross country ajoon, mutta se kului puhki kisojen aikana ja isoja kiviä nousi pintaan. Endurokuskit olivat kivistä innoissaan, mutta motocrosskuskeja kivet hirvittivät. Lisäksi tänä vuonna on ollut melko kuivaa, joten pölyä lensi. Kastelukapasiteettimme ei ollut riittävä, Pulliainen selittää.

Tuottaja näkee kisojen palaavan Vesivehmaalle myös ensi vuonna, sillä isolta alueelta löytyy tarvittava tila suurelle tapahtumalle.

- Lähtökohtana on palata takaisin, vaikka vuokrasopimusta ei ole tosin vielä allekirjoitettu. Viikon päästä tehdään porukalla yhteenveto tapahtumasta ja aletaan suunnittelemaan ensi vuotta. Tarkoituksena olisi tehdä kisoista monivuotinen traditio ja ensi vuonna tapahtumasta tehdään vielä isompi ja suurempi, Pulliainen kertoo.

- Ensi vuonna teemme varmaan myös erilaisia katsomokeskittymiä, jotta voimme ohjata yleisön seuraamaan kisoja mielenkiintoisilta kohdilta ja parannamme viitoitusta. jotta ihmiset löytäisivät myös varikkoalueen ja sen tarjonnan, Pulliainen kaavailee.

- Iso kiitos menee kyllä Asikkalan kunnalle ja moottorikerholle sekä Vierumäelle ja muille matkassa olleille, että saatiin tämmöinen tapahtuma järjestettyä.

Vierumäen kuninkuus meni tänä vuonna Ruotsiin, kun Euroopan kärkikuljettaja Joakim Ljunggren ajoi voittoon kahden minuutin erolla toiseksi tulleeseen Suomen Toni Erikssoniin. Ruotsalaismenestyksen kruunasi legendaarinen kahdeksankertainen Gotland Grand National kilpailun voittaja Mats Nilsson, joka sijoittui varmalla ajolla kolmanneksi.

Luokkien kolme parasta huomisessa Päijät-Häme lehdessä.

Ruska Paronen

Jaa artikkeli

Suosittelemme