Kärkölä-ryhmä käytti valtaansa ylikunnallisissa valinnoissa

Valtuusto joutui äänestämään ylikunnallisista luottamushenkilöpaikoista. Ääntenlaskija kokoomuksen Matti Airola valvoi suljetun lippuäänestyksen sujumista. Äänestyslipukettaan pudottamassa Toni Alander (kär). Oikealla kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Torkkel (kesk).

Ylikunnallisten luottamustehtävien jako on osoittautunut vaikeaksi Kärkölässä. Tämä nähtiin uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa maanantaina, kun valtuustossa yksinkertaisella enemmistöllä istuva Kärkölä-ryhmä ajoi omat edustajansa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän valtuustoon.

Maakunnalliset luottamustoimet on jaettu perinteisesti puolueiden piiritoimistojen välisissä neuvotteluissa. Näiden neuvottelujen perusteella Kärkölän paikat olisivat kuuluneet perussuomalaisille ja sosiaalidemokraateille, jotka tekivätkin omat esityksensä yhtymän valtuustoon valittavista.

- Kaiken kaikkiaan asia on ollut vaikea. Nämä paikat ovat hykyn sopimuksen mukaisesti Kärkölän kunnan paikkoja. Ja Kärkölän kunnanvaltuusto valitsee edustajansa, eivät piirijärjestöt, joiden neuvottelupöytään ei Kärkölästä tai mistään muustakaan kunnasta kutsuttu sitoutumattomia ryhmiä kertomaan mielipidettään tai tuomaan edes minkäänlaista viestiä, Kärkölä-ryhmän (kär) Tapani Suokas totesi.

Martti Aslamaa (sd) ja Matti Mäntylä (ps) kertoivat sitoutuneensa ylikunnallisten neuvottelujen tulokseen, tehneensä esityksensä niiden velvoittamina.

- Olen tähän sitoutunut, ja vaihtoehtoa poiketa tästä listasta ei meidän kohdaltamme ole. Se on harmittava paikka, että tämä menee näin, Aslamaa totesi.

Kärkölä-ryhmän ehdokkaat pitivät pintansa seuranneessa äänestyksessä, ja hyvinvointikuntayhtymän valtuustoon tulivat valituiksi ryhmästä Riikka Karjalainen ja Markku Koskinen.

Kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin keskustan Matti Torkkel ja varapuheenjohtajiksi Martti Aslamaa sekä Hannu Nurminen (kär).

Torkkel nosti esiin kolme asiaa, joihin Kärkölän valtuuston on valtuustokauden aikana erityisesti keskityttävä.

- Ensimmäinen on Kärkölän elinvoimaisuus. Meidän tulee pystyä tekemään tästä kunnasta osallistuva, niin että olemme mukana sellaisissa ympyröissä, joissa meidän on syytä olla mukana. Meidän on oltava myöskin osallistava.

Toisena asiana hän nosti esiin taloudenpidon, johon hän toivoi nykyistä enemmän vakautta ja ennakoitavuutta. Kolmantena asiana hän korosti kunnan henkilöstön hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtimisen.

- Akuuttina asiana meidän täytyy tarttua jo muutaman viikon sisällä Vuokkoharjun koulun tilanteeseen. Siihen on saatava järkevä päätös, ja asiat on hoidettava sillä tavalla, että syksyllä lapset voivat turvallisesti aloittaa koulutiensä, Torkkel sanoi.

Hallituksen puheenjohtajaksi nousi Kärkölä-ryhmän Markku Koskinen. Hallituksen jäseniksi valittiin 1. vpj Mari Raininko (kok), 2. vpj Sini Sivo (kesk), Sirpa Kinnari (sd), Päivi Aaltonen (kär), Riikka Karjalainen (kär), Jouni Nieminen (kär), Tapani Suokas (kär) ja Juha-Matti Laiho (kär).

- Toivon todella, että meillä olisi hyvä ja menestyksellinen yhteistyö kaikkien valtuutettujen kesken, jotta saadaan Kärkölä nousuun. Jatkan puheita sitten hallituksessa, Koskinen totesi ottaessaan paikkansa kunnanjohtajan vierestä.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Eero Lepola (kär) ja jäseniksi vpj. Reijo Päivärinta (sd), Arto Määttä (kok), Leena Reiman (kesk), Petri Vahovuori (kär), Kauko Issakainen (kär), Miia Salminen (kär), Satu Nieminen ja Tuija Pelli.

Teknisen lautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Kimmo Tenhunen (kär). Jäseniä ovat vpj Merja Korhonen (kesk), Jarkko Veck (sd), Mikko Seppälä (kok), Mari Tommiska (vas), Kyösti Kari (kär), Kari Julkunen (kär), Hannele Holma ja Riitta Ahokas.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Tapio Kulmala (kok).

Ville Hakala
ville.hakala@seutuneloset.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme