Perinteikäs Kukkapiste muuttaa Villähteen ABC:lle

Kukkapiste viettää avajaisia Villähteen ABC-asemalla tiistaina 1.8. klo 9 alkaen. Kukkapistettä pyörittävä Gunilla Repo kertoo, että uudessa myymälässä luotetaan vanhaan toimintamallin.

- Se tulee toimimaan samoilla linjoilla, kuin olen 15 vuotta Nastolassa palvellut. Toivon, että asiakasvirta nousisi uuden sijainnin myötä. Palvelen entistä tehokkaammin. Täältä saa kaikki kukat, lahjat ja sesonkituotteet maan ja taivaan väliltä.

Uusi paikka eroaa vanhasta ennen kaikkea valoisuudellaan.

- Valoa tulee tänne sisälle ja näen ulos. Vanhassa paikassa olin aika suljetussa tilassa. Se ei näyttänyt ulkonäkönsä puolesta kukkapaikalta. Tämä on nyt kolmas paikka, joka minulla on täällä Nastolassa ollut. Tämä on nyt viimeinkin kukkakaupan näköinen.

Revon mies Jouko Repo on toiminut uuden tilan pääarkkitehtinä. Hän on tehnyt kaikki pöydät ja tiskit itse. Valoisuus näkyy myös tilan kalusteissa.

Avajaisia juhlistetaan kakkukahvein ja arvonnoin.

- Täällä on kakkukahvit. Kakkua pitäisi riittää ainakin kahdellesadalle. Sitten on arvonta, joka tapahtuu ABC-pomon läsnä ollessa, jotta kaikki menee oikein. Arvonnassa on kolme voittoa. Sadan euron kukka-asetelma, betonipatsas ja viidenkymmenen euron kukkakimppu.

Valikoimaa laidasta laitaan

- Täältä lähtevät viherkasvit, kukkivat ruukkukukat, leikkokukat laidasta laitaan ja kotimaiset ruusut. Ruusuja on aina myynnissä. Kotimaisia on niin pitkälle kuin vain saa.

Kukkakaupasta löytyy kukkien lisäksi paljon muutakin.

- Pidän Biolanin tuotteita. Olen myynyt niitä niin kauan, kuin olen olult yrittäjänä, eli 28 vuotta. Täällä on lahjatavaroita, enkeleitä, eläinhahmoja, lasitavaraa ja kotimaisia betonipatsaita Porista kotoisin olevalta yritykseltä. Täältä saa valmiskimppuja sekä kaikki sidontatyöt suruun ja iloon

Revon mukaan sesonkikukkatuotteilla on merkittävä rooli kukkakauppojen menekissä. Äitienpäivä on vuoden tärkeintä aikaa kukkakaupoille.

- Äitienpäivä on aina ollut kukkabisneksessä paras sesonki vuodesta. Silloin äideille viedään paljon kukkasia ihan yksittäisinä, kimpuissa ja koreissa. Laidasta laitaan kaikkea, mitä vain keksitään.

- Kohta on tulossa syksy ja pyhäinpäivä. Silloin myydään kanervia, asetelmia, kransseja, kynttilöitä, lyhtyjä ynnä muuta haudoille menevää.

”Pienet kaupat ovat pikkuhiljaa hävinneet Nastolasta”

Kukkapiste muutti vanhalta paikaltaan Villähteen ABC:lle ihmisten perässä.

- Vanha piste oli 200 neliötä. Se alkoi olla liian iso minulle. Ne, jotka eivät tienneet missä olin, ajoivat ohi. Jäin vähän syrjään. Kaikki pienet kaupat ja liikkeet ovat pikkuhiljaa hävinneet Nastolasta. Se näkyi kassavirrassa jo pari vuotta.

- Kun tämä tarjous tuli eteen, en miettinyt kahta kertaa. Se on tässä, jos meinaan pitää vanhan firman pystyssä.

Repo näkee ABC:n kiintopisteenä Villähteellä. Siellä on monia palveluita, jotka vetävät ihmisiä puoleensa.

- Ihmiset ovat tottuneet käymään siellä, missä on kaikki palvelut. Täällä on tankkauspisteet, pankkiautomaatit, täällä saa kaffet ja ruuat. Tämä on auki aamukuudesta iltakahteentoista. Pomo tuolla puolella oli toivoinut, että jos tulisi kukkakauppa tähän. Se on nyt toteutettu.

Kukkapiste on avoinna arkisin 10-18, la 9-16 ja su 10-16.

Antti Hartikainen

Jaa artikkeli

Suosittelemme