Saara Aalto odottaa taianomaista keikkaa Pyhäniemen kartanolla

Saara Aalto esiintyy Pyhäniemen kartanon puistossa Vantaan viihdeorkesterin solistina torstaina 3.8. Kuva: Ville Paul Paasimaa

Monipuolinen laulaja, viime vuonna Iso-Britannian The X Factor -kilpailussa toiseksi sijoittunut Saara Aalto esiintyy torstaina 3.8. Pyhäniemen kartanolla. Kyseessä ei ole aivan tavallinen konsertti, sillä Aaltoa säestää Vantaan Viihdeorkesteri ja konserttipaikkana toimii juhlavalaistu kartanon puisto. Keikkapaikka miellyttää myös Saara Aaltoa itseään.

- Se kuulostaa aivan ihanalta, tunnelmalliselta, romanttiselta ja täydelliseltä meidän ohjelmistoon. Tästä tulee varmasti tämän kesän taianomaisin keikka, Aalto iloitsee.

Aalto kertoo, että konsertissa kuullaan parhaita paloja X Factorista, hänen omia kappaleitaan sekä muutamia yllätyksiä.

- Kaikki kappaleet kuulostaa tietysti aivan uudenlaisilta, koska ne on sovitettu isolle orkesterille. Ihan jännittää, miten hienolta kaikki tulee kuulostamaan, Aalto kertoo.

Aalto odottaa siis Vantaan Viihdeorkesterin kanssa esiintymistä innolla, mutta konserttiin täytyy valmistautua vielä tavallistakin huolellisemmin.

- Orkesteribiisit menevät aina nuottien mukaan, joten improvisoinnille ei samalla tavalla jää tilaa. Oman bändin kanssa biisien rakenteet voi muuttua lennossa, jos siltä tuntuu ja jos vaikka unohtaisin itse jotain, se ei haittaa, koska bändi pystyy elämään minun mukanani. Orkesterin kanssa näin ei voi käydä, vaan kaikkien on muistettava oma osansa, myös minun, vaikka minulla ei ole nuotteja edessäni, Aalto toteaa.

Yhteiseen harjoitteluun orkesterin kanssa ei ole juurikaan aikaa. Aalto kertoo, että konsertti harjoitellaan yleensä kerran läpi ennen keikkaa.

- Se vaatii minulta paljon omaa paneutumista ja treeniä ennen yhteisiä harjoituksia. Ison orkesterin kanssa esiintyminen on tosi ihanaa ja rakastan sitä, miltä orkesteri kuulostaa. Se on kuitenkin paljon jännittävämpää kuin oman tutun bändin kanssa esiintyminen.

Pyhäniemen konsertin lisäksi Aallon kesään on kuulunut esiintymisiä ympäri maailmaa. Suomen lisäksi hän on keikkaillut muun muassa Iso-Britanniassa, Irlannissa, Virossa, Kazakstanissa ja Kanarialla. Keikkailun lisäksi Aalto on työstänyt kesällä uutta musiikkia.

- Olen myös ehtinyt nauttia ajasta koirieni kanssa Järvenpäässä keikkojen väleissä, Aalto sanoo.

Syksyllä Saara Aallon aika kuluu edelleen uutta musiikkia kirjoittaessa, mutta myös X Factor Suomen kuvauksissa, joissa hän tuomaroi laulajakokelaita yhdessä Suvi Teräsniskan, Michael Monroen ja Mikael Gabrielin kanssa.

Tuomas Räihä

Jaa artikkeli

Suosittelemme