Mallusjoen Takinkääntöviikko onnistui tänäkin vuonna

Se on kirjoitettu ja sanottu jo moneen kertaan, että Mallusjoen Takinkääntöviikko on jotain ainutlaatuista - jonka tunnelma hipoo jopa maagisuutta.

Jos ette ole käyneet, niin kuvitelkaapa; vanha nuorisoseurantalo tupaten täynnä tyypillisiä 40- ja 50-lukujen ruokapöytiä sekä tuoleja, auringonpaisteesta huolimatta miltei pilkkopimeä sali, jonka nurkkaan on ahdettu esiintymislava. Tämä tunnelma lisättynä hurmioituneella yleisöllä sekä antautuvilla esiintyjillä.

- On paljon bändejä ja esiintyjiä, jotka toivovat pääsevänsä esiintymään tänne. Meidän täytyy kuitenkin tarkkaan miettiä ketä tänne kannattaa ottaa esiintymään, Takinkääntöviikon naruja taitavasti koossa pitänyt Aatu Kyrö kertoo.

Kyrö viittaa rajoittamisella niitä muutamaa kertaa, kun Mallusjoen seurantalo on ollut ratketa ihmispaljoudesta.

Meillä olisi ollut mahdollisuus kasvattaa ja kaupallistaa tapahtumaa joka vuosi, mutta emme tietoisesti halua sitä tehdä. Sami Ahonen

- Ensimmäisen kerran sen aiheutti aikoja, aikoja sitten Lapinlahden Linnut ja nyt viimeksi muutama vuosi sitten Tuure Kilpeläinen. Haluamme tänne joka vuosi nimiä, jotka vetävät yleisöä, mutta kuitenkin niin, että esiintyjät säätelisivät myös yleisömäärää. Toisaalta Takinkääntöviikon tunnelmaan kuuluu myös tungos.

Yleisöä joka illalle

Ja tungosta on riittänyt myös tänä vuonna. Sunnuntaista tiistaihin jonot olivat jo ennen porttien avaamista niin pitkät, että sali täyttyi heti yleisöstä. Muillekin illoille riitti yleisöä mukavasti. Tänä vuonna Seurantalon lavalle nousi kaikkiaan yli 100 esiintyjää.

Onko järjestäjillä tarvetta muuttaa tapahtumaa jotenkin?

- Meillä olisi ollut mahdollisuus kasvattaa ja kaupallistaa tapahtumaa joka vuosi, mutta emme tietoisesti halua sitä tehdä. Miksi korjata sellaista, joka ei ole rikki, 26 vuotta tapahtuman äänitekniikasta vastannut Sami Ahonen toteaa.

- Olisi mukava tuoda tänne joskus hyvää räppiä tai oikein hyvä dixieland-yhtye, Kyrö puolestaan pohtii.

Ehkä jo ensi vuonna?

- Emme vielä tiedä, järjestetäänkö ensi vuonna Takinkääntöviikkoa, toteavat miehet yhdestä suusta.

- Meillä on tapana, että vasta tapahtuman purkutalkoissa kyselemme talkoolaisilta, miten tapahtuma on heidän mielestä sujunut, ja onko ollut liian rankkaa. Vasta sitten päätämme seuraavasta vuodesta.

Tuttuja tapaamassa

Mallusjoen Takinkääntöviikko tunnetaan tapahtumana, jossa aina tapaa tuttuja. Seurustelu onkin yksi tapahtuman suola.

Mäntsälästä tulleilla Pirjo Järvelällä sekä Marja-Liisa ja Erkki Tasangolla on tapana piipahtaa joka vuosi Takinkääntöviikolla.

- Olemme Marja-Liisan kanssa kotoisin täältä Mallusjoelta. Ohjelma ei ole edes välttämättä se tärkein asia, miksi tulemme tänne, vaan tuttujen tapaaminen, Pirjo Järvelä kertoo.

Sisarukset paljastivat, että keittiöstä löytyy kolmas sisko, joka on ollut jo useampana vuonna talkoolaisena.

- Täällä on vain niin mukava tunnelma ja tutut talkoolaiset kavereina, että on kiva olla mukana auttamassa tapahtuman onnistumisessa, viidettä tai kuudetta vuotta hapankaali-bratwurst-annoksia keittiössä valmistava Susanna Vallas-Eerola kertoo.

Sen verran iloisen ja tyytyväisen näköistä talkooporukka oli vielä ennen viimeisen illan koitosta, että ei ole vaikea veikata, etteikö Mallusjoella olisi ensi vuonnakin tarjolla upea kattaus monipuolista musiikkia.

Sunnuntaina 6.8. Massey Ferguson - orkesterin muusikot kipuavat jälleen vanhan traktorin lavalle kiertäen Mallusjärven ympäri jo 12. kerran. Pienkonserttien sarja esitetään viidellä pysäkillä: Karkkulan seuratalo, Mallusniemen kartano, Lasi- ja keramiikkakeskus Kuu, Mallusjoen lepokoti ja Kanto-Kokon veistospuisto. Konsertit järjestetään kello 14-17 välisenä aikana.

Soili Kaivosoja

Jaa artikkeli

Suosittelemme