Urajärven Kartanoteatterilla taas kartanoromantiikkaa

Viime kesänä Urajärven kartanoteatterilla esitettiin kartanotrilogian päätösosa Veli veljeä vastaan. Ensi kesänä vuorossa on kartanonrouva Lillyn nuoruusvuosiin sijoittuva näytelmä. Kuva: Tuomas Räihä

Urajärven Kartanoteatterin avaustrilogia saatiin päätökseen kesäkaudella 2017, kun kartanolla esitettiin kansalaissodan aikaan sijoittunut näytelmä Veli veljeä vastaan.

Kesän 2018 kantaesitys Kuolematon neiti Lilly vie katsojat jälleen 150 vuotta taaksepäin ja tuttuun kartanoromantiikkaan: neiti Lillyn maailmaan 1860-luvulle. Kartanonneiti Lilly eli koko elämänsä naimattomana vanhapoikaveljensä Hugon kanssa kotikartanossaan ja emännöi kartanoa aina kuolemaansa saakka.

Näytelmä kertoo Lillyn nuoruudenrakkaudesta, toiveista ja pettymyksistä ja luo samalla ajankuvaa 1800-luvun puolivälin Urajärvestä ja kyläläisistä. Näytelmän käsikirjoittaa teatterin luottokirjoittaja, alusta asti mukana ollut Timo Taulo. Tulevana kesänä ohjauksesta vastaa Mirva Myllynen, joka on myös entuudestaan teatterin konkari. Hän on edellisvuosina vastannut teatterin musiikeista yhdessä Ilmari Myllysen kanssa ja onpa hänet nähty Kartanoteatterin lavallakin ”Helsingin diivana”.

- Tuttuun tapaan esityksiä on 15 kertaa heinäkuun aikana ja ensi-ilta on kesä-heinäkuun taitteessa. Lipunmyynti alkaa alkuvuonna 2018. Vinkkinä kaikille vähääkään musikaalisille, kannattaa seurata teatterin tiedotusta muun muassa somessa. Näyttelijävalinnat tehdään loppuvuoden ja tammikuun 2018 aikana, vinkkaa teatterin tuottaja Merja Markkanen.

Jaa artikkeli

Suosittelemme