Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Kevyen liikenteen väylä Messilästä Pyhäniemeen

On tunnettua, että näin keväällä nousee useita merkittäviä asioita esille, joita ovat muun muassa katupöly, koirien ulosteet ja pyöräilyreitit.

Aivan uutena on koronaepidemian aikana käytetyt maskit ja niiden heittäminen tienvarsiin ja kauppakeskusten pihoille. On suorastaan törkeää käyttäytymistä niiden osalta, jotka näin tekevät.

Varsinainen aiheeni on pyöräreittien kunnostus ja tekeminen. Lahteen on tehty älypyöräreittejä, joita pidetään kemikaaleilla sulana ympäri vuoden. Kuinka paljon rajaa kuluu tällaiseen älyttömään toimintaan, jota pyöräreittien ylläpito maksaa? Nyt oli juuri Uudessa Lahdessa juttu, kuinka näitä reittejä korjataan.

Mistään en ole lukenut yleisesti teiden huonosta kunnosta. Tämän voi käydä muun muassa katsomassa sadekelillä lähes millä tieosuudella hyvänsä ajourien kulumisesta. Vesiliirron mahdollisuudet ovat suuret.

Tultuani Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtajaksi vuonna 1991 tuli seuralle kysely muutaman vuoden päästä kevyen liikenteen väylän tekemisestä Messilästä Hollolan kirkolle. Jotain on sentään tapahtunut.

Parhaillaan ollaan tekemässä tai ainakin aiotaan tehdä väylää Pyhäniemestä Hollolan kirkolle. Kirkolta eteenpäin Hälvälään reitti on kunnossa ja paljon käytetty.

Tuohon kyselyyn ei ole kukaan sittemmin ottanut kantaa. Pari vuotta sitten tehtiin kysely samasta asiasta, ja siihen tuli tuhansia vastauksia. Mitään ei ole siitäkään kuulunut.

Reitti Lahdesta Hollolaan ja sieltä ympäri Lahteen on paljon käytetty pyöräily- ja juoksureitti. Rullahiihtäjät eivät turvallisuussyistä sitä paljonkaan käytä, koska Hälvälässä on hieno rullarata harjoittelua varten.

Liikenne Rantatiellä on vilkasta ja nopeudet niillä suorilla suuria. Pyöräilijä tulee tai menee, ja toinen auto tulee vastaan, niin on erittäin suuri vaara aiheuttaa kolari, jossa pyöräilijä on varmasti heikompi osapuoli.

Pitääkö jonkun loukkaantua tai kuolla ennen kuin viisaat päättäjät tekevät tämän asian eteen jotain?

Tämä huoli on Lahden ja Hollolan kuntoilijoilla ja kilpapyöräilyä harjoittelevilla urheilijoilla. Lahtelaiset pyöräilyharrastajat ovat varmaan suurin käyttäjäjoukko reitillä Lahti–Hollolan kirkonkylä–Lahti.

Asikkalassa on suunnitteilla kevyen liikenteen reitti talkoovoimin Vääksystä Vierumäelle. Niin sitä pitää, kun tuloo kunnanjohtaja Pohojanmaalta. Jotain tarttis tehdä.

50 vuotta urheilu­työläisenä, kuntavaali­ehdokas (kesk.), Lahti