Kesän korvalla vaalirintama näyttää hiljaiselta Orimattilan kyläraitilla. Kummalliset vaalit ovat edessä ilman fyysistä kampanjointia. Koronan vaikutus estää ehdokkaiden tapaamiset ja vaalitelttailun.
Itselläni on suuri pelko, että äänestäjät uinuvat ja jättävät äänestämättä. Kuitenkin seuraava valtuustokausi tulee olemaan taloudellisesti merkittävä, ja mielestäni jokaisen tulisi osallistua uuden valtuuston valintaan. Ehdokkaita Orimattilasta löytyy varmasti jokaiseen makuun.
Omalta kohdaltani toivon, että äänestäjät huomioivat kuluneen kauden toiminnan. Oma osallistuminen ja kokousaktiivisuus ovat olleet kiitettävällä tasolla, politiikassa pitää ottaa kantaa.
Puolueemme nauttii suomalaisten keskuudessa suurta luottamusta. Gallupit eivät kuitenkaan auta, vaan teidän, hyvät äänestäjämme, on nyt lähdettävä osoittamaan kannatuksenne ja äänestettävä.
Muistattehan myös hyödyntää kotiäänestystä, jos liikkumiskyvyn rajoitteet estävät äänestyspaikalle saapumisen. Ilmoittautuminen kotiäänestykseen on toukokuun loppuun mennessä.
Kuluva kausi on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen, ”nälkä kasvaa syödessä” ja toivon edelleen voivani vaikuttaa asioihin seuraavalla valtuustokaudella.
Oma ideologiani ei ole muuttunut kuluvalla kaudella vaan terveys, turvallisuus ja ikääntyneiden asiat jaksavat huolettaa perusperheenäitiä.
Yritättehän nyt myös muistaa läheisiänne, sillä yksinäisyys on vallitsevassa tilanteessa liiankin läsnä. Syrjäytyminen ja masentuneisuus vaanivat aivan nurkan takana eli nyt on tärkeää pitää huolta toisistamme.
Ja vielä pitäisi hetki malttaa noudattaa rajoituksia, vaikka kesä ja karkelot houkuttavat jo. Meillä ei ole tällä hetkellä varaa antaa tilanteen pahentua. Tilanne kyllä selätetään. We can do it. Ja muistakaa siis äänestää.
valtuustoryhmän pj., kaupunginvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas (ps.)
Orimattila