Sote-uudistus on haitallinen kunnille ja kuntalaisille

Päijät-Hämeen kunnat häviävät Sote-uudistuksen toteutuessa taloudellisesti, esimerkkinä Asikkala noin 490 000 euroa vuodessa. Tämän lisäksi kaikki nykyiset velat jäävät kuntiin, ja kunnat saavat vain kolmen vuoden varmuuden sote-kiinteistöjensä vuokranmaksusta.

Kunnallinen itsehallinto nykyisessä muodossaan romuttuu ja jää Euroopan mittakaavassa suppeaksi. Suomesta tulee valtiojohtoinen maa, missä alamaiset eivät itse voi vaikuttaa niihin sosiaali- ja terveyspalveluihin, joita heille suvaitaan jatkossa tarjota.

Toisaalta Päijät-Hämeen maakunta saisi lisää rahoitusta sote-palveluiden järjestämiseen. Sitä se tarvitseekin, koska kaikki aiemmat hallinnon uudistukset ovat kasvattaneet menoja, surkeimpana esimerkkinä ensihoitouudistus. Poliittisesti oikeamielisille lienee tarjolla myös mukavia paikkoja maakuntahallinnossa.

Kuntien mahdollisuus vaikuttaa kuntalaisten sote-palveluihin Päijät-Hämeessä on jo heikentynyt, Heinolaa ja Sysmää lukuun ottamatta. Vielä vuoteen 2016 asti esimerkiksi Asikkala sai päättää kuntalaisille tarjoamansa palveluverkon ja maksoi sen mukaan, hallintokulut päälle toki lisäten, isäntäkunta Hollolalle.

Nyt PHHYKY:ssä kunta ei saa itse päättää omaa palveluverkkoaan, palvelujen saatavuutta, eikä ostaa parempaa tai lisäpalvelua edes omalla rahallaan. Sote-uudistuksen myötä maakuntavaltuustossa ei olisi nykyistä yhtymävaltuuston äänileikkuria, joka vielä estää Lahtea yksin sanelemasta Päijät-Hämeen Sote-palveluverkon.

Eniten hämmästyttää pienten kuntien kansanedustajien toiminta asukkaidensa elämän kurjistamiseksi.

Keskuskaupunkien kansanedustajien toiminnan ymmärtää paremmin, koska sote-uudistus keskittää vallan, resurssit ja työpaikat. Tosin myös Lahden kaupunki häviäisi uudistuksessa miljoonia euroja.

Sote-uudistus on tarpeeton. Annetaan kunnille väestörakenteen ja sairastavuuden mukaiset valtionosuudet ja palautetaan kunnallinen itsehallinto. Tämän jälkeen jokainen kunta voi järjestää sote-palvelut paikallisten olosuhteiden ja tarpeiden mukaisesti itse, yhteistyössä, ostopalveluna, säätiöltä tai sekamallilla. Aidon kunnallisen itsehallinnon mukaisesti.

Juri Nieminen

Kuntavaaliehdokas (Kotikunta-ryhmä)

Asikkala

Kommentoi