Pääkirjoitus: Edellistä vilkkaampi tapahtuma­kesä alkaa

Kun juhannus on juhlittu ja heinäkuu on ovella, alkaa kiihkein kesälomakausi. Monissa kaupungeissa elämä hiljenee ja siirtyy ­mökkipaikkakunnille, myös Päijät-­Hämeeseen.

Viime vuoteen asti sama ajankohta tarkoitti sitä, että Seutunelosten levikkialueellakin alkoi kesätapahtumien ja -aktiviteettien tykitys. Koronapandemia kuitenkin peruutti ainakin suuremmat ­tapahtumat viime vuonna, vaikka jotain järjestet­tiinkin.

Viime kesä päästiin viettämään koronan suhteen Päijät-Hämeessäkin aika rauhallisessa vaiheessa.

Tänä vuonna luvut eivät ole laskeneet yhtä alhaisiksi ja virusmuunnosten ja jalkapalloturistien uhka vaanii kulman takana, mutta silti tästäkin kesästä on tulossa, ainakin näillä näkymin, suhteellisen ”normaali”.

Niinpä alueellammekin päästään taas tapahtumien makuun.

Esimerkiksi Nastolassa on käynnissä yksi taidenäyttely ja toinen avautuu tällä viikolla. Orimattilassakin päästään ihailemaan taidetta ja Jätinpesässä nähdään teatteria, kun Dario Fon Perhoshiiruli saa ensi-iltansa lauantaina.

Asikkalassa puolestaan on koko ensi viikko tapahtumia täynnä, kun 150-vuotiasta Vääksyn kanavaa juhlistetaan viikon ajan.

Hollolassakin nähdään kesällä taidetta useammassakin näyttelyssä ja Kärkölässä tapahtuu esimerkiksi sunnuntain sahtimestaruuskisojen merkeissä.

Tapahtumia siis taas on, ja niissä kannattaa niin paikallisten kuin kesäasukkaidenkin käydä osoittamassa tukensa, sillä viime vuosi oli monelle tämänkin alueen tapahtumanjärjestäjälle tärkeä.

Kun tapahtumat toteutetaan turvallisesti ja jokainen kävijä pitää määräykset mielessä, niin kesästä päästään nauttimaan turvallisesti myös tapahtu­missa.

Kommentoi