Pääkirjoitus: Helteet tuovat haasteita asunnoille

Tänä kesänä on päästy nauttimaan poikkeuksellisen lämpimästä kesästä. Helteet ovat jatkuneet jo pitkään, eikä lämpimien säiden loppua ainakaan ihan heti ole näkyvissä. Vaikka lomailijoita on hellitty hyvällä säällä, on jatkuvalla helteellä myös monia haittapuolia, joista yhden monet kokevat iltaisin käydessään nukkumaan.

Kun ilmastoimattomat tai muuta koneellista viilennystä vailla olevat asunnot käristyvät paahteessa päivästä toiseen, nousevat sisälämpötilat paikoitellen kestämättömiin lukemiin. Jos makuuhuoneessa on yli 30 astetta lämmintä ja tuulettaminenkaan ei tuo viilennystä, kun yötkin ovat kuumia, vaihtuu nukkuminen monella pyörimiseksi.

Jos, ja kuten todennäköiseltä näyttää, kun ilmastonmuutoksen takia tulevinakin kesänä kärvistellään vastaavissa lämpötiloissa, asettaa se suomalaiselle asumiselle uusia haasteita.

Suomen Kylmäliikkeiden Liiton toimitusjohtaja Mika Kapanen sanoo, että toistaiseksi Suomessa on varauduttu huonosti kuumuuden aiheuttamiin ongelmiin. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen edetessä Suomessa rakennusten ilmastoinnin ja jäähdytyksen on muututtava ylellisyydestä ensin välttämättömyydeksi ja lopulta pakolliseksi.

Vaikka Kapasella voikin olla oma lehmä ojassa, ei hänen sanomaansa ole syytä täysin kiistää. Kuuma sää aiheuttaa terveyshuolia, jotka olisivat estettävissä kunnollisella jäähdytyksellä. Suomessa varsinkin kerrostaloissa jäähdytys tai ilmastointi ovat kuitenkin vielä harvojen herkkuja, monessa omakotitalossa helpotusta sentään tuo seinällä pöhisevä ilmalämpöpumppu.

Se, että kaikki asuisivat jäähdytetyssä asunnossa on vielä kaukana ja vaatii varmasti valtakunnallisia toimia ja säädöksiä. Jokaisen kannattaa kuitenkin viimeistään talvella jo itse miettiä ensi kesää ja sitä, pystyisikö omasta kodistaan tekemään jollakin tavalla viileämmän myös kesähelteillä.

Kommentoi