Pääkirjoitus: Moporalli käy hermoille

Päivittäinen useimmiten myöhään yöhön jatkuva moporalli on aiheuttanut kuluvan kesän aikana suosittujen mopoilupaikkojen lähettyvillä asuville harmaita hiuksia. Ilmiö on herättänyt keskustelua ainakin Nastolan Rakokivessä, Hollolan kuntakeskuksessa ja Kärkölän Järvelässä asuvien Facebook-ryhmissä. Poliisikin on saanut paljon ilmoituksia häiritsevästä, lähes 24/7 jatkuvasta pärinästä.

Nuorilla mopoilijoilla on ollut omat kokoontumispaikkansa niin kauan kuin mopoja on teillämme liikkunut, mutta kuluvana kesänä häiritseväksi koettu päristely on selvästi lisääntynyt.

Osansa ilmiöön voi olla edelleen jatkuvalla koronatilanteella. Moni harrastus on ollut tauolla ja nuorten menomestat suljettuina. Kavereiden kanssa hengailu ja kylillä notkuminen ovat kuitenkin luonnollinen osa nuorten elämää ja moporingissä nämä yhdistyvät.

Myös helteinen kesä on osaltaan kiristänyt mopoilupaikkojen lähellä asuvien hermoja. Kuumissa kerrostaloasunnoissa ikkunoita on jouduttu pitämään kuumuuden takia auki, ja näin melu- ja pölyhaitta korostunut entisestään.

Mikä sitten olisi lääke tähän nyt pahentuneeseen ikuisuuspulmaan?

Itä-Uudenmaan poliisilaitos otti viime viikolla asiaan kantaa Facebook-päivityksessään.

Poliisin mukaan pelkkä poliisin valvonta, nuhtelu ja valistus eivät riitä ongelma-ajelun ratkaisemiseen, mutta poliisi myös korostaa, että tärkeintä olisi saada mahdollisimman tehokkaasti viesti nuorille siitä, kuinka iso riesa kova öinen meteli voi olla.

Mopoilevat nuoret täytyy saada ymmärtämään, että heidän ajopelistään lähtee usein erittäin kova ääni, joka valvottaa asukkaita, ja vanhemmilla on tässä viestinvälittäjänä tärkeä rooli.

Nuoret uskovat lähtökohtaisesti vanhempiaan. Jos nuori ei vanhempien kehotuksista huolimatta noudata sääntöjä, vanhemmilla on mahdollisuus puuttua tilanteeseen vaikkapa laittamalla nuoren mopo hetkeksi jäähylle. Häiritsevä ajelu vähenee kummasti, kun ajopeli on seisonut aikansa autotallissa.

Tieliikennelain mukaan tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajaminen on kielletty. Poliisin mukaan tämä tulee myös mopoilijoiden huomioida, erityisesti yöaikaan ja taajamissa ajettaessa. Poliisi muistuttaa lisäksi, että ajaminen on tulkittavissa varsin matalalla kynnyksellä häiritseväksi.

Kommentoi