Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Onko Suomi oikeusvaltio?

Autoverotus on ollut Suomessa vaikea ja monimutkainen asia jo kymmeniä vuosia. On tehty monia lakeja, ja niitä on sovellettu, on tehty suksiboksi-pakettiautoja ynnä muita virityksiä, joilla on pyritty kohtuullistamaan autoverotusta.

Kun käytettyjen autojen tuonti 2000-luvun alussa alkoi vilkastua, ja siten saatiin osittain autokalustoa parannettua ja päästöjä vähennettyä, autojen tuonti etenkin Saksasta lisääntyi vuosi vuodelta.

Valtio taas korjaili lakeja taatakseen mahdollisimman korkean autoveron ja alv:n tuoton.

Ahneuksissaan valtio kuitenkin sortui omaan näppäryyteensä verotuottojen maksimoinnissa. Tästä johtuen EU-tuomioistuin on tutkinut asian ja 19.3.2009 antanut tuomionsa, jossa todetaan, että valtio/tulli on toiminut väärin autoverotuksessa kerätyn alv:n osalta.

Kyseisestä asiasta on käyty oikeutta Suomessa eri oikeusasteissa yli kymmenen vuotta, ja nyt on vedottu siihen, että korvaushakemukset olivat vanhentuneet.

Tullin tämän vuoden kesäkuussa antaman päätöksen lopussa on teksti: ”Tullin vastaus vahingonkorvausvaatimukseenne ei ole valituskelpoinen hallintopäätös (hallintolainkäyttölaki (586/96) 5§ 1 momentti) eli siihen ei voi hakea muutosta valittamalla. Suomen valtiolta voi vaatia vahingonkorvausta nostamalla vahingonkorvauskanteen yleisessä alioikeudessa.”

Suomi siis valtiona tietoisesti ­viivytteli, jotta se voisi jättää velvoitteensa ­hoitamatta.

Vaikka Suomelle on annettu selvä EU-tuomioistuimen päätös, että Suomi on perinyt tuontiautoista alv:n laittomasti, niin siitä huolimatta valtio/tulli toimi näin moraalittomasti.

Asiasta on eräs kansanedustaja tehnyt äskettäin kirjallisen kysymyksen liittyen arvonlisäveron palauttamiseen. Tähän on valtiovarainministeri 8.7.2021 hyvin kepulimaisesti vastannut ja selitellyt vanhentumislakeja kuitenkaan ottamatta kantaa itse asiaan eli siihen, onko päätös oikeudenmukainen ja millä perusteella valtio/tulli eivät ryhtyneet toimenpiteisiin EU-tuomioistuimen päätöksen toimeenpanemiseksi.

Tärkeintä tässä tapauksessa olisi rehellisyys ja oikeusvaltion periaatteiden toteutuminen. Tullilla on ollut kaikkien autojen tuojien tiedot; nimet, yhteystiedot, autoveron ja alv:n osuus.

Jos valtio/tulli olisi toiminut oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti, se olisi välittömästi EU-tuomio­istuimen päätöksen mukaisesti automaattisesti ilman erillisiä hakemuksia ryhtynyt palauttamaan laittomasti perityn alv:n osuuden, mutta näin ei käynyt.

Asiaa on yli kymmenen vuotta vatuloitu eri oikeusasteissa ja lopulta todettu asia vanhentuneeksi. Suomi siis valtiona tietoisesti viivytteli, jotta se voisi jättää velvoitteensa hoitamatta.

Minua myös ihmetyttää kansanedustajien selkärangattomuus, jos vain yksi kansanedustaja on asiaan puuttunut. Minusta eduskunta on korkein elin lainsäädännössä ja valvonnassa.

Tämän tapauksen tiimoilta olisi syytä miettiä, onko Suomi oikeusvaltio. Pitäisi keskittyä oman maan asioihin eikä arvostella esimerkiksi Puolan ja Unkarin oikeusvaltioperiaatteita ennen kuin oma pesä on hoidettu kuntoon.

Yrjö Wederhorn