Lukijalta: Miksi et ottaisi koronarokotetta?

Vaikea koronatilanne ei ole hellittänyt Päijät-Hämeessä. Rokotteita on saatavilla. Rokotuksiin on mahdollisuus päästä. Nyt pitäisi olla kovat perustelut, jos joku jättää rokotukset ottamatta.

Rokotus on etuoikeus. Se suojelee jokaista itseään, mutta lisäksi kanssaihmisiä. Se auttaa saamaan arjen ja elämänmenon normaaliin suuntaan omalla paikkakunnallamme ja koko maassamme. Kaipaamme vapautta koronan kurimuksesta.

Miksi et menisi ottamaan koronarokotetta? Aikoinaan oma isäni oli rokotekielteinen. Meitä lapsia ei annettu rokottaa. Sairastimme tuhkarokot ja tulirokot, joita vastaan nykylapset on rokotettu.

En vieläkään ymmärrä, miksi isäni oli niin kielteinen rokotuksiin nähden. Arvelen, että hänen harkintansa perustui pitkälti tietämättömyyteen.

Toivon, että kukaan ei jättäisi koronarokotetta ottamatta välinpitämättömyyttään tai tietämättömyyttään. Jokaisen on kannettava edes jossain määrin vastuuta itsestään ja myös läheisistään, jos haluaa nauttia yhteiskuntamme jäsenyydestä.

Lääketieteellisen tiedon puute ei pitäisi olla syynä, jos joku epäröi hakeutua rokotettavaksi. Aivan varmasti terveydenhuoltohenkilöstö antaa tarvittaessa asiallista tietoa epäilijöille koronarokotuksesta ja myös sen haittavaikutuksista.

Jokaisen tulee kuitenkin itse tehdä valinta ja päätös. Vanhempien tulee tukea omia lapsiaan päätöksen tekemisessä rokotusten osalta.

Monia pahoja tauteja on voitu estää ja hävittää rokottamalla. Korona on myös tosi paha tauti. Mutta viisaat ihmiset ovat pystyneet kehittämään sitä vastaan riittävän turvallisen rokotteen. Sen hyödyt on osoitettu miljoonilla ihmisillä suuremmiksi kuin haitat.

Vaikka emme tietenkään tunne koronarokotteen pitkän aikavälin vaikutuksia, niin vastuuntuntoiset tutkijat, osaajat ja päättäjät ovat nähneet rokottamisen keinoksi voittaa koronan vitsaus maailmassa.

Nykytilanteessa tarvitaan hyvin pikaisesti päätös ”koronapassista” arkikäyttöön. Uskon, että myös se kannustaa etenkin nuoria aikuisia ottamaan rokotteensa. Se toimii Tanskassa. Se toimii Saksassa arkielämässä kahviloita ja ravintoloita myöten.

Koronatodistuksen pitäminen mukana ja näyttäminen tarvittaessa siirtää vastuuta minulle itselleni. Kaiken ei tarvitse olla tilaisuuden järjestäjän tai palvelun tarjoajan vastuulla.

Se ei vapauta huolehtimasta terveysturvallisuudesta, mutta se avaa mahdollisuuksia harrastaa, osallistua eri tilaisuuksiin ja myös antaa mahdollisuuksia eri elinkeinojen toiminnalle. Miksi et menisi ottamaan rokotetta, oikein pian?

Terttu Pohjolainen

Terveystieteiden ja teologian maisteri, opettaja

Lahti

Kommentoi