Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Aluejohtokuntien työn tulevaisuus

Orimattilan kaupunginvaltuusto on päättänyt hallintosäännön muutoksella luopua aluejohtokunnista. Tilalle on päätetty perustaa entisellä aluejaolla aluekumppanuuspöydät. Aluekumppanuuspöydät kutsuvat alueidensa muita toimijoita kokouksiinsa. Seurat, järjestöt ja yhdistykset sekä erilaiset kylien vahvuudet nousisivat yhteistyöhön tämän järjestelmän myötä.

Keskustan Orimattilan valtuustoryhmä esitti valtuustoaloitteessaan 11.10.2021, että selvittäisimme siirtymisen aluejohtokuntien aluejaolla osallistuvan budjetoinnin malliin. Osa Suomen kunnista on jo siirtynyt tähän malliin, kuten Lahti, Riihimäki, Hyvinkää, Janakkala, Tuusula ja Nurmijärvi muutaman mainitakseni. Mielestäni tämä malli tuottaa kaikkein eniten asukkaiden mahdollisuuksia kehittää omaa aluettaan. Orimattilassa neljä nykyistä aluetta saisivat enemmän päätösvaltaa asuinympäristönsä kehittämiseen.

Kuntaliitto kertoo että, ”osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä”.

Osallistuvan budjetoinnin mallissa kaupunki varaa talousarviossa määrärahan alueille. Kyläläiset ja asukkaat ensin ideoivat kylien tarpeet, jotka tähän päätöksentekoon sopivat. Sen jälkeen yhteiskehittämisessä ideoinnit listataan, jonka jälkeen alueen asukkaat pääsevät äänestämään, mikä tai mitkä asiat toteutetaan. Äänestyksessä syntyneen tuloksen myötä kaupunki toteuttaa päätetyt kehittämistoimet.

Yleensä kehittämistoimista syntyy käyttötalouteen menoja ja niistä vastaa kaupunki. Kaupungilla on ohjausvelvollisuus toteutuksessa kaupunkistrategian ohjeistamana ja menot kehittämistoimista tulee sisällyttää kunkin vuoden budjettiin ja arvioida kulujen vaikutus pitkällä aikajänteellä.

Osallistuvan budjetoinnin tulokset voivat olla vaikkapa lisää roskiksia, puistonpenkkejä, liikuntapaikka, leikkivälineitä, lehtokotiloiden hävitystä, laavun rakentaminen, kapulasilta joen yli, nuotiopaikka jne. Janakkalan kunnassa on noin 16 000 asukasta, ja osallistuvan budjetin vuotuinen summa on 50 000 euroa. Siellä seitsemälle alueelle jakaantui 7 000 euroa joka vuosi. Äänestyksessä usealla alueella voitti esitys yhteisestä lainattavasta moottorikelkasta latujen tekoon.

Osallistuvan budjetoinnin tulokset voivat olla vaikkapa lisää roskiksia.

Orimattilassa usean aluejohtokunnan alueelta on tullut vahvat ja tarpeelliset toiveet luontopolkujen kunnostamiseen. Hyvinvointivaliokunta on ottanut viestin vastaan.

Toivon itse kovasti, että esimerkiksi Päijät-Hämeen liiton kautta saamme hankkeen aikaiseksi, jossa kaikki luontopolut kunnostetaan ja saadaan aikaan yhteneväiset opasteet. Polkujen kunto tulisi saattaa sille tasolle, että lenkkeily, maastopyöräily ja polkujuoksu onnistuisi turvallisesti. Ympäristöministeriö on yksi taho, joka myöntää maakuntien liitoille kehittämisrahoituksia. Tässä asiassa olemme jo hyvinvointijohtaja Kristiina Hämäläisen kanssa olleet aloitteellisia liiton suuntaan.

Hyvinvoinnin- ja terveyden edistäminen sekä turvallisuuden lisääminen on lakisääteistä lukuisien pykälien kautta. Esittämäni asia on parhainta osallisuuden lisäystä ja tuottaa elinvoimaa sekä hyvinvointia Orimattilan asukkaille.

Riitta Lonka

kaupunginhallituksen jäsen (kesk.)

hyvinvointivaliokunnan pj

Orimattila