Nastolan kirjastossa on jouduttu supistamaan omatoimikirjaston aukioloa kirjaston tiloissa sattuneiden ilkivaltatapausten takia. Kirjastossa on muun muassa roskattu ja rikottu sohva. Kirjastoon ei joulukuussa enää pääse omin neuvoin viikonloppuisin eikä iltaisin.
Monella Seutu4-lehtien paikkakunnalla on myös tuskailtu muun muassa liikuntapaikkoihin kohdistuneen ilkivallan ja ajattelemattomuuden takia. Esimerkiksi jäädytettävillä luistelukentillä on ajettu mopoautoilla ja -traktoreilla. Kesän ja syksyn aikana liikuntapaikoilla on myös rikottu paikkoja muun muassa Orimattilassa. Luvattomilla paikoilla, esimerkiksi leikkialueilla, moottoriajoneuvoilla kaahailu on aiheuttanut jopa vaaratilanteita sivullisille.
Ilkivallasta on keskusteltu vilkkaasti niin kahvipöydissä kuin sosiaalisessa mediassakin. Yksi ilkivallan muoto on ainakin Hollolassa kananmunien ja jääkokkareiden paiskominen ohi ajaviin autoihin ja kotien oviin ja ikkunoihin. Ilkivalta kohdistuu myös postilaatikoille ja roskiksille.
Ilkivaltaa on tietysti tehty aina eikä se varmasti tule koskaan katoamaan. Vahva tuntuma on kuitenkin sellainen, että korona-aika on lisännyt tätä maailman turhinta ilmiötä.
Energiaansa ja mahdollisesti turhautumistaan purkava nuori ei ajattele, millaisia vaikutuksia hänen teoillaan voi olla. Pimeälle pyörätielle kaadettu liikennemerkki voi aiheuttaa pyöräilijälle hengenvaaralliset vammat. Toistuvasti rikottu bussipysäkki viedään lopulta pois paikalta ja matkustajat saavat seisoa taivasalla. Ilkivallan korjauksen maksavat veronmaksajat, ja lasku voi olla tuhansia ja taas tuhansia euroja.
Nuorten syyllistäminen ei auta. Jokaisen ilkivaltaista käytöstä havaitsevan aikuisen on kuitenkin syytä puuttua toimintaan ja kehottaa lopettamaan vahingonteko. Ennen vanhaan kylät kasvattivat lapsia, nykyään kynnys puuttumiseen on turhan korkealla.
Toivottavasti vanhemmat ottaisivat lastensa kanssa puheeksi sopivan käyttäytymisen tavat ja sen rajat.