23. tammikuuta käydään ensimmäiset, historialliset hyvinvointialueiden vaalit. Tulevan hyvinvointialueen valtuusto on suurten, meitä jokaista koskettavien päätösten edessä. Valtuusto päättää koko Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen palveluista ja niiden järjestämisestä.
Tulevan valtuuston tulee ottaa kantaa napakasti palveluiden laatuun, saatavuuteen sekä työntekijöiden työoloihin. So‑ siaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut tulee järjestää taloudellisesti kestävästi ja hyvässä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa erilaisia rajapintoja hyödyntäen.
Maakunnan asukkaidenpalveluiden tulee olla hyvin saavutettavissa ja aidosti tarvetta vastaavat. Palveluita tulee kehittää itse palvelu ja asiakas edellä, ei organisaatio edellä. Hyvinvointialueen päättäjien roolin tulee olla vahva ja pitää kirkkaana mielessä, että valmistelevat virkamiehet eivät tee päätöksiä vaan toimivat työrukkasina päätöksentekoprosesseissa. Päätöksenteon keskiössä tulee olla ihmiset ja heidän tarpeensa ympäri maakuntaa.
Tulevan hyvinvointialueen valtuuston roolin näen vahvana ja päätöksentekoa lähemmäs ihmistä tuovana. Alueemme kunnat ovat toisistaan eroavia ja tehtävien päätöksien tulee palvella jokaisen kunnan omia erityispiirteitä esim ikärakenne, sairastavuus ja saavutettavuus (väylät, välimatkat ja vesistöt) huomioiden. Hyvinvointialueen valtuustoon tarvitaan päättäjiä, jotka näkevät erilaisten kuntien ja kuntalaisten tarpeet.
Aluevaaleissa äänestäminen on erityisen tärkeää, sillä vaaleilla valitaan edustajat päättämään meitä kaikkia koskevista kokonaisuuksista. Päätettäviksi kokonaisuuksiksi aluevaltuustoille siirtyvät avoterveydenhuolto, terveyskeskuspalvelut, neuvolat, sairaalapalvelut, ensihoito, suun terveydenhuolto, sosiaalihuolto, lastensuojelu, vammaispalvelut, lapsi- ja perhepalvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut, ikäihmisten asumispalvelut, kotihoito, sekä palo- ja pelastustoimi.
Jokainen ääni on tärkeä. Passiivinen äänestyskäyttäytyminen ei edistä päijäthämäläisten eikä hyvinvointialueen työntekijöiden hyvinvointia, eikä palveluiden saavutettavuutta. Yhteistyöhön maakuntamme parhaaksi tarvitaan mukaan ihan jokaista.
Palveluita tulee kehittää itse palvelu ja asiakas edellä, ei organisaatio edellä.
Aluevaltuustoon tarvitaan päättäjiä, joilla on ”sote-pela-sydän”.
Miina Harmaala
ensihoitaja-sairaanhoitaja, yrittäjä, Lahden kaupunginvaltuutettu, aluevaaliehdokas (kesk.)