Lukijalta: | Sääntöjä ja määräyksiä

Rasismi on kielletty, poistetaan tiernapojista musta poika. Tärkeää pitää sama unirytmi, siirretään kelloja kaksi kertaa vuodessa.

Perustuslain mukaan ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan muu muassa iän perusteella. Jätevesilaki määrittelee viemäröintipakon tarkan syntymäpäivän perusteella. Lisäksi kotipaikan ja vedenottopaikan mukaan. Jos pesee hampaat kunnan puhdistetulla vedellä, tarvitsee viemärin, mutta kaivovesi ei.

Lapsia syntyy liian vähän, kaikille alle 25-vuotiaille ilmainen ehkäisy. Pidetään Suomi asuttuna – lopetetaan pikkukoulut, kyllä siinä kylätkin kuolee. Tosin henkilökohtainen hiilijalanjälki pienenee, kun kukaan ei aja niitä pitkiä matkoja, vaan kaikki asuvat keskustoissa tai kaupungeissa. On se hiilijalanjälki sentään alle promillen.

Lopetetaan turvetuotanto -raportin mukaan osa voidaan korvata tuontiturpeella. Kasvihuoneet voivat korvata turpeen palmutuotteella. Lämpölaitokset voivat lisätä puun tuontia (nyt jo Euroopan metsävaltaisin maa tuo lämpölaitoksille puuhaketta!). Oma kertaalleen käytetty puu viedään kierrätyspuistoihin, missä se syttyy itsekseen palamaan.

Stop kiusaamiselle. Päivän sarjakuvissa työpaikkakiusaamista, kotona vähättelyä, koulukiusaamista (oppilaat kiusaa opettajia).

Nyt nuoret voivat huonosti. Ei mikään ihme, sillä heillä on kannettavanaan vuosisatojen taakka siitä, miten väärin täällä on eletty. Lämmitetty puilla, kuljettu pitkiä matkoja, pidetty lehmiä, ja mitä kaikkea. Lisäksi eläkeläiset syövät heidän eläkkeitään.

Aloitin työt 17-vuotiaana, vasta 24-vuotiaana maksetut eläkemaksuni kirjattiin hyödykseni. Tein töitä 44 vuotta. Nyt syön nuorten eläkkeitä.

Terttu Pihlava

tavallinen kansalainen

Hollola