Tulossa olevat aluevaalit, toiselta nimeltään hyvinvointivaalit, ovat ensimmäiset laatuaan. Maakunnan asukkailla on mahdollisuus valita hyvinvointialueen erityispiirteet ymmärtävät päättäjät.
Erikoissairaanhoidon keskuksena Lahti on tärkein kunta erikoissairaanhoidon palveluiden tuottajana. Joissakin maakunnissa, kuten Lapissa, sairaaloita on jopa kaksi, jolloin alueellisesta vallantavoittelusta tulevassa hyvinvointivaltuustossa tulee erityisen kipunoiva, kun painopisteistä ja palveluista taistellaan kahden kaupunkien, Kemin sekä Rovaniemen, kesken. Meillä Päijät-Hämeessä päätöksenteko on vahvasti omissa käsissä eikä jaettu esimerkiksi Kanta-Hämeen kesken.
Päijät-Hämeessä ihmisten on saatava apua terveydellisiin ongelmiin. Ei saa syntyä hyvinvointivajetta, jolloin palveluihin ei hakeuduta. Ihmisille on oltava sosiaalista luototusta sekä velkaneuvontaa. Etenkin heille, jotka tarvitsevat paljon sosiaali- ja terveyspalveluita.
Nuorten mielenterveysongelmiin on syytä kiinnittää aidosti huomiota ja heidän hoitoonpääsyä tulee helpottaa. Päihteidenkäyttäjille keskussairaalan yhteyteen perustettava selviämisasema on tärkeä palvelu päihdekierteen katkaisemisessa.
Koronanaikaisessa sekä -jälkeisessä maailmassa sosiaali- ja terveyspalvelut toteuttavat edelleen osaava sosiaali- ja terveyshenkilökunta. Päijät-Soten mainostama paras työpaikka vuonna 2030 ei saa olla sananhelinää, vaan näiden asioiden on toteuduttava aidosti.
Näen, että Päijät-Hämeen alue kilpailee osaavasta työvoimasta tulevaisuudessakin. Hoitoalan lisäksi myös tukipalvelut siivouksesta ravitsemukseen on nähtävä osana sotekokonaisuutta, jolloin laadukas hoito Päijät-Hämeen alueella toteutuu. Sote-alojen työehtosopimusten huonontaminen karkottaa osaavat työntekijät muualle, joten työn kannustavuutta sekä hyvinvointia työntekijöiden kesken on syytä kehittää eteenpäin.
Sami Korkiakoski
aluevaaliehdokas (sd.)
Lahti