Pääkirjoitus: | Sosiaali-palvelutkin on syytä muistaa

Miten tulevaisuudessa pääsee lääkäriin? Aluevaalien ympärillä käytävä keskustelu kiteytyy helposti tämäntyyppiseen kysymykseen. Eikä siinä mitään, kysymys on erittäin tärkeä ja merkityksellinen meidän kaikkien kannalta.

Samalla kuitenkin helposti unohtuu, että aluevaaleissa on kyse paljosta muustakin kuin niistä tavanomaisista terveyspalveluista, joita keskivertokansalainen käyttää silloin tällöin.

Uusi hyvinvointialue pyörittää alueen sote-palveluita eli auki kirjoitettuna sosiaali- ja terveyspalveluita. Julkisessa keskustelussa tuo lyhenteen sosiaalipuoli jää helposti terveyspalveluiden katveeseen, vaikka kyse on laajasta ja tärkeästä kokonaisuudesta.

Aluevaltuusto saakin näppinsä alle lukuisia sellaisia toimintoja, joita iso osa tavallisista ihmisistä ei käytä koskaan elämänsä aikana. Hyvinvointialue vastaa esimerkiksi päihdekuntoutukseen, lastensuojeluun ja mielenterveyspalveluihin liittyvistä asioista.

Sote-palveluiden lisäksi hyvinvointialueen vastuulle kuuluu myös pelastustoimi, joten hyvällä syyllä voidaan sanoa, että yhteiskunnan olennaisin turvaverkko keskitetään isolta osin yksiin käsiin tulevassa uudistuksessa.

Hyvinvointialueen pyörittämien palveluiden valikoima on laaja ja kirjava, mutta kokonaisuudessa on nähtävissä selvä punainen lanka. Mitä enemmän ja fiksummin rahaa pystytään käyttämään niin sanottuihin ennaltaehkäiseviin palveluihin, sitä vähemmän tarvitaan kaikkein kalliimpia palveluita.

Toimiva perusterveydenhuolto vähentää tarvetta hintavaan erikoissairaanhoitoon. Perheiden arkeen suunnatut tukitoimet ehkäisevät huostaanottoja ja kalliita lasten sijoituksia kodin ulkopuolelle. Oikeaan aikaan apua saava nuori voi puolestaan välttyä päihde- ja mielenterveysongelmien kierteeltä, minkä ansiosta ei tule tarvetta kalliille hoito- ja kuntoutusprosessille. Puhumattakaan kaikista muista hyvistä vaikutuksista, joita tuollainen oikea-aikainen tuki voi saada aikaan.