Lukijalta: Kuka edustaa sinua?

Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa jo 12.1. eli tänään. Jokainen joutuu miettimään, millaisen henkilön haluaisi edustavan itseään hyvinvointialueen valtuustossa. Aika isoista asioissa hän minun puolestani on päättämässä, perusterveydenhuollosta, vanhusten, perheiden ja lasten palveluista aina pelastustoimeen asti.

Valtaosa kunnan budjetista siirtyy alueille. Kuinkahan moni käsittää tämän? Sen, joka valitaan valtuutetuksi, pitää käsittää ja kantaa vastuu. Pystyykö sinun ehdokkaasi siihen? Tai pystyvätkö ne muut ehdokkaat, joita me emme äänestä?

Meillä on vastuu siitä, ketä vastuisiin työnnämme. Enkä siitä vastuusta pääse edes jättämällä äänestämättä. Joku toinen äänestää silloin minunkin puolestani.

Kunnalliselämää jonkin verran tuntevana olen ollut huomaavinani, että kun­tien yhteisiin hallintoihin on helposti kunnanvaltuustoissa valittu henkilöitä, joilla on poliittista meriittiä, mistä heitä on pakko palkita, mutta jotka eivät ehkä ole ihan helpoimpia ihmisinä tai puoluetovereina. Näin heistä on päästy sopivasti eroon.

Ehkä on myös ajateltu, että he itsepäisesti sitten ajavat oman kunnan etua. Neuvottelijoina ja sovittelijoina he eivät ole olleet ihan parhaasta päästä.

Nyt kun valinta tapahtuu suoralla vaalilla, on vastuu meillä äänestäjillä, millaisia asiantuntijoita, yhteistyökykyisiä neuvottelijoita ja kärsivällisiä sovittelijoita seutuvaltuustoon tulee. Toivoisimme heidän olevan myös avoimia ja rehellisiä. Politiikassa rehellisyys vaatii myös asioiden tuntemista ja niihin perehtymistä.

Nastolalaisena harmittaa oman terveyskeskuksen kohtalo. Ilmeisesti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä joidenkin edustajien edesottamukset vaaransivat koko hankkeen. Terveys­aseman uudisrakennus oli saanut sosiaali- ja terveys­ministeriöltä poikkeusluvan, mutta valituksen vuoksi hanke meni nurin ja jäi yhtymän ja kaupungin palloteltavaksi.

Tuloksena on, että 16 miljoonan hintainen hanke meni jäihin. Hyvä säästöhän siitä tulee, kun tilapäisjärjestelyt aiheuttavat suunnattomasti työtä ja hankaluuksia ja lisäksi liki 10 miljoonan ylimääräiset kulut. Sillä tavalla sitä säästetään!

Tätä joudun väkisinkin pitämään osoituksena sellaisesta asenteesta ja asian­tuntemattomuudesta, jota ei soisi uuteen valtuustoon tulevan. Oman kunnan etua voi ja pitää puolustaa, mutta ei tekemällä kallista kiusaa muille.

Matti Nissinen

Nastola

Kommentoi