Lukijalta | Varreton kirves

Olin Valmet oy Helsingin telakalla töissä levyseppänä nuorena miehenä, ”iloisella 1960-luvulla”. Kuulun niin sanottuihin suuriin ikäluokkiin, jotka syntyivät sodan jälkeen, ja meille 1960-luku oli sitä iloista vuosikymmentä.

Telakalla oli töissä parhaassa työiässä olevia, 1950- ja 40-luvuilla nuoria miehiä olleita. He muistivat sota-ajan ja sotakorvauslaivojen rakentamisen vielä hyvin. Löysää vedettäessä kertoivat sotakorvauslaivojen rakentamisesta joitakin tarinoita. Tässä yksi niistä.

Oli jääty ylitöihin illaksi, kun piti saada Neuvostoliitolle hyviä laivoja huonojen tilalle. Rauhanehdot määräsivät, ilmaiseksi ja nopeasti. Alkuillasta yksi levyseppäpari huomasi täkiltä rannassa kelluvan kanisterin. Nostivat kanisterin merestä, ja se olikin sitä itseään, täynnä pirtua. Miten ja mistä se oli seilannut Katajanokan rantaan, sitä eivät jääneet miettimään, kanisteri messiin ja pomon luo.

Pomo totesi, että kävi sägä, ja on täyttä ainetta. Pomo sanoikin: ”Laitetaas tieto menemään kundeille tästä. Ja sit työkalut pakkiin ja pakit lukkoon. Mä käyn sahaamassa Ykältä kirveenvarren poikki, lyö vielä jalkaansa myöhemmin”.

Ykä oli lipin (rakennusalustan) timpuri, joka teki telineitä ja muita kirvesmiehen töitä. Näkäräistä sopivasti otettuaan Ykä rupesi tekemään kahta kovemmin töitä ja oli kerran lyönytkin jo kirveellä jalkaansa lievästi.

Ilta kuluikin rattoisasti ja tarinaa riitti kaikilla. Sotajuttuja ja muitakin, kun kielen kostuketta saatiin. Ykä ei ollut tarinamiehiä ja vielä vähemmän kun näkäräistä otti. Kukaan ei huomannut iloisessa tuiskeessa Ykän poistumista joukosta.

Ykän työmaalta kuului, kirves perkele. Pomo hyppäsi ylös ja sanoi: ”Nyt se hokas sen kirveen. Mun on lähdettävä vähäks aikaa jemmaan, jatketaan myöhemmin kun rauhottuu”.

Ykä tulee kirveenvarsi kädessä huutaen: ”Missä se pomo on, perkele sahas varren poikki!”

Aikansa kirveenvarsi kädessä pomoa jahdatessa Ykä väsyi ja rauhoittui. Tuli toisten luo, istuskeli hiljaisena ja otti näkäräistä muiden mukana, eikä mennyt työmaalleen.

Pomokin tuli takaisin ja sanoi Ykälle: ”Sun tarttee snaijata, miten vaarallista on tehdä duunia, kun on vähän maisteltu.”

Ja varotteli muitakin, ei kannata pilata mestoja: ”Näistä ei sit huudella, sattuvat menemään vielä isompien herrojen tietoon. Voi käydä niin että meiltä kielletään tämä vähäkin ilo duunissa. Ei tästä Stalinin rosvovaltion hyödyksi tekemästä työstä mitään iloa saa. Mä taistelin Kannaksella, siellä meni mun paras nuoruus. Ja nyt nää Stalinin politrukit ovat täällä taas vastassa. Siellä ne Tornissa nytkin dokaavat meidän suomalaisten selkänahkasta revittyjä veromarkkoja”.

Kirjoittaja on entinen konesuunnittelija Hollolasta.