Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Tuulivoimaa ei kannata torpata kevyin perustein

Tuulivoima on tunteita ja mielipiteitä herättävä asia. Valitettavasti jopa siinä määrin, että asia muuttuu lähes mustavalkoiseksi, vaikka asiassa pitäisi nähdä myös muita sävyjä.

Suomalaisen kuluttajan on varauduttava siihen, että energialaskuun kuluu aiempaa enemmän rahaa myös jatkossa. Sähkön hinta pomppasi jo viime vuoden lopulla. Syynä olivat muun muassa kylmä sää ja Norjan vesivarastojen vajaus. Hinnan odotettiin laskevan maltillisemmaksi kesään mennessä, mutta näin ei ole käynyt.

Yksi iso syy energian kalleuteen on tietenkin Ukrainan sota. Länsimaat ovat pyrkineet katkomaan energiasiteitään hyökkäyssotaa käyvään Venäjään. Öljyn tuontia on pystytty leikkaamaan merkittävästi. Kaasuhanat Venäjä sulki itse.

Tätä taustaa vasten kotimaisessa energiatuotannossa on syytä haistella uusia tuulia avoimin mielin.

Tällä hetkellä tuulivoimalasuunnitelmat ovat herättäneet keskustelua erityisesti Kuivannolla Orimattilan ja Nastolan rajamailla sekä Hollolan Tennilän suunnalla, joihin tuulivoimayhtiöt ovat havittelemassa voimaloitaan.

Paikallisissa asukkaissa suunnitelmat ovat herättäneet huolta ja vastustusta, osin ihan ymmärrettävistä syistä. Esimerkiksi Kuivannon alueen hevoskasvattajat ovat huolissaan massiivisten rakennelmien vaikutuksesta eläinten hyvinvointiin. Mutta ilmassa on myös hyvin vahvaa ”ei minun takapihalleni” -ajattelua. Moni tuulivoimaloita kommentoinut on aloittanut perustelunsa lauseella: ”Minulla ei sinänsä ole mitään tuulivoimaa vastaan, mutta...”

Ennen toteutumistaan hankkeet käyvät läpi monta vaihetta. Esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointi ei ole mikään pikainen prosessi, vaan siinä selvitetään mittava määrä mahdollisia tuulivoimalan vaikutuksia muun muassa ihmisiin, eläimiin, maankäyttöön, maisemaan, elinkeinoihin ja virkistykseen. Asukkaat pääsevät osallistumaan ja lausumaan asiasta eri valmisteluvaiheissa.

Tuulivoiman ja muun uusiutuvan energian hankkeita on täälläkin syytä edistää, mutta niin, että niistä ei aiheudu ympäristön asujille kohtuutonta haittaa. Nopeaa apua energian saantiin ei ole luvassa, mutta kyse onkin myös tuleviin kriiseihin varautumisesta.