Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Turbulenssia Myrskylän kirjastossa

Viime viikolla saatiin maaliin maratoniksi muodostuneet Myrskylän ja Pukkilan yhteiset henkilövalinnat kirjastojemme johtoon ja hoitoon. Näin kirjastojemme käyttäjille on vihdoin valoa näkyvissä.

Uusi yhteinen sivistystoimenjohtaja aloitti jo, ja hän johtaa jatkossa myös kirjastoja. Yhteisen kirjastonhoitajan valinta saatiin niin ikään tehtyä. Valitut henkilöt ovat sekä koulutukseltaan että kokemukseltaan erittäin päteviä ja sopivia, ja voimme odottaa, että tämä kunnan yksi käytetyimmistä palveluista saadaan vihdoin sille kuuluvaan kuntoon.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? En sanoisi näin. Varsinkaan kirjastojohtajan hakuprosessista ei heru pisteitä Myrskylän kunnan johdolle ainakaan minulta. Kirjastojohtajan toimenkuvaa yritettiin käsittämättömästi laajentaa työmarkkinoiden toimintaa ymmärtämättömällä tavalla, ja reisillehän se tuli.

Keskustelu työelämän toimivuutta ja rekrytointiasioita paremmin ymmärtävien kanssa olisi säästänyt aikaa puoli vuotta, eivätkä kirjaston käyttäjät olisi joutuneet kärsimään. Ihmettelen, ettei kunnanhallituksessa (missä asiaa lienee käsitelty) löytynyt toimivampaa mallia ensimmäiseen hakukierrokseen.

Toivottavasti jatkossa toimitaan kaikissa eteen tulevissa asioissa avoimemmin, keskustellen laajemmin ja vaihtoehtoja etsien, jotta löydettäisiin parhaat ratkaisut ja päästäisiin kuntalaisten kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen kohtuullisessa ajassa.

Kirjoittaja on Myrskylän kunnan kirjastojaoksen rivijäsen.