Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Varhaiskasvatuksen ryhmien koon tulee perustua todellisuuteen

Opetusministeri Li Andersson (vas.) korostaa, ettei varhaiskasvattajia riittäisi alalle liian vähäisten koulutusmäärien takia (ESS 25.8.) Minä puolestani väitän, ettei alalle riitä tekijöitä työskentelyolosuhteiden takia.

Nykyinen tilanne päiväkodeissa ja varhaiskasvatusyksiköissä tarvitsee muutosta. Lapsiryhmän koko perustuu suhdelukuihin, ei todelliseen päälukuun, kuten esimerkiksi peruskoulussa. Arki ja lapsiryhmän koko voi määrittyä Excelin ja prosenttien perusteella lähes päivittäin.

Hoivaa tarvitsevien lasten määrä lasketaan perheiden ilmoittamien hoitoaikojen perusteella. Hoito-ajat voivat ajallisesti olla lähes mitä vain. Käytännössä esimerkiksi kaksi puolipäiväistä lasta muodostaa tilastollisesti 100 prosentin lapsen.

Kuitenkin tuo prosentti kaksinkertaistaa hoidettavien lasten pääluvun arjessa. Tämä hullunkurinen matematiikka ei ole lasten, ei perheiden eikä varsinkaan varhaiskasvatushenkilöstön etu.

Täyttöaste ja käyttöaste ohjaavat tilannetta, ei ryhmä tai tuttu aikuinen.

Jos arjessa on aikoja, jolloin täyttöaste on vajaa, se asettaa paineen seuraavan vaiheen käyttöasteen tehostamiseksi. Täyttöaste ja käyttöaste ohjaavat tilannetta, ei ryhmä tai tuttu aikuinen.

Nämä ovat myös arjen tilanteita, joissa henkilöstö joutuu liikkumaan omasta ryhmästä toiseen. Työn määrittelemiin lapsiryhmän ulkopuolisiin työtehtäviin ei jää eikä löydy aikaa. Tämä kuormittaa henkilöstöä ja luo lasten arkeen jatkuvasti vaihtuvia aikuisia.

Nykyinen varhaiskasvatuslaki mahdollistaa lisäksi tietynlaisen veivaamisen pienimpien lasten ryhmän osalta. Kesken vuoden pienimpien lasten ryhmän käyttöaste vaihtelee riippuen siitä, milloin lapsi on syntynyt; käyttöaste on huono, jos joku ryhmästä onkin jo täyttänyt kolme vuotta. Silloin pitänee tehdä muutoksia ryhmiin.

Mielestäni varhaiskasvatusryhmät tulisi ymmärtää samoin kuin peruskoulun oppilasryhmät. Eihän peruskoulussakaan yhdistetä luokkia kesken vuoden, vaikka oppilasmäärät vaihtelevat.

”Varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä tai tuotettaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu”, todetaan nykyisessä laissa. Lapsen edun ensisijaisuus ei kuitenkaan toteudu, jos sen takaajana on ainaisessa hämmennyksen – jopa väsymyksen – tilassa oleva ammattikunta. Varhaiskasvatuslaki tarvitsee muutoksia, joiden avulla voidaan saada järkeä varhaiskasvatuksen arkeen.

Ratkaisu varhaiskasvatuksen ongelmiin ei ole se, että koulutetaan alalle lisää väkeä. Ratkaisu löytyy arjesta ja siitä, että koulutetut ihmiset pysyvät alalla, pystyvät suunnittelemaan työnsä laadukkaasti ja toteuttamaan ammattiaan mielekkäästi.

Kirjoittaja on lahtelalainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä kansanedustajaehdokas (kok.).