Uimahallin rakentaminen on ollut monia vuosia keskustelussa Asikkalassa, mutta asiassa ei ole päästy eteenpäin. Suunnittelua ja tietoa asiasta on liian vähän. Siksi on tarpeen aloittaa uimahallin rakentamisen suunnittelu siltä varalta, että myöhemmin se päätetään rakentaa.
Uimahallin suunnittelun aloittaminen ei tarkoita vielä varsinaista päätöstä, vaan tiedon hankintaa sen varalta, että uimahallista tehdään energiakriisin hellitettyä tulevaisuudessa myönteinen päätös. Ajankohta suunnittelun aloittamiseen on nyt otollinen, koska ensi vuonna sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille.
Muutoksen jälkeen kuntien vastuulle jää ennaltaehkäisevä toiminta. Osana ennaltaehkäisyä kunta voisi tarjota asukkailleen oman uimahallin palveluja. Erityisesti ikääntyneillä olisi tällöin mahdollisuus ylläpitää kuntoaan ja terveyttään vesijumpalla ja muilla uimahallin tarjoamilla keinoilla.
Muille kuntalaisille uimahalli tarjoaisi mahdollisuuden säännölliseen uintiharrastukseen ympäri vuoden. Oma uimahalli sopisi myös hyvin liikkuva Asikkala -imagoon, ovathan lähimmät uimahallit nyt yli 20 kilometrin päässä.
On selvää, että uimahallin rakentamisen aloittaminen tai edes päätöksenteko asiasta ei ole mahdollista ennen kuin uusi koulurakennus on valmis. Suunnittelu tulevan päätöksenteon helpottamiseksi voidaan kuitenkin aloittaa.
On tärkeää kysyä asukkailta, millaista uimahallia he haluavat, määritellä hallille sopiva rakennuspaikka ja tehdä kustannuslaskelmia ja niin edelleen. Tällaiset valmistelutoimet eivät välttämättä ole vielä kalliita, mutta helpottavat tulevaa pohdintaa ja päätöksentekoa.
Suunnitelmien valmistuttua on ahdollista tehdä perusteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuva päätös siitä, rakennetaanko Asikkalaan uimahalli vai ei.
Asikkalan valtuuston sosialidemokraattinen ryhmä on tehnyt aloitteen uimahallin suunnittelun aloittamisesta.
Kirjoittaja on asikkalalainen kunnanvaltuutettu (sd.).
20
Kilometrimäärä, mitä lähempänä ei ole nyt uimahallia.