Suomen Ammattijärjestöjen Keskusjärjestö (SAK) on nostanut esiin tärkeän aiheen; nimittäin ikääntyneiden työntekijöiden työajan lyhennyksen. Mielestäni tälläinen uudistus olisi tarpeen. Suorittavassa työssä esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat vaivana ikääntyvillä työntekijöille. Esimerkiksi 80-prosenttinen työaika olisi hyvä yli 60-vuotiaille.
Tälläinen uudistus olisi tehtävä lähelle eläköitymistä ansiotasoa menettämättä, mikäli eläkeikiä nostetaan. Nuorempien työntekijöiden jaksamista suorittavassa työssä on myös tuettava. Heidät on myös päästettävä vaikuttamaan työpaikkansa työvuorosuunnitteluun.
Suurin syy siihen miksi nuoret eivät jaksa nykyisen kaltaista työelämää johtuu siitä, miten työpaikalla nuorten asioita järjestellään, eikä heidän tilannettaan tarpeeksi huomioida. Nuorten suurimmat ongelmat työssä liittyvät mielenterveyteen, ja se laittaa nuoret miettimään alanvaihtoa etenkin sote-alalla.
Erilaiset työaikajärjestelyt työhyvinvointia edistävällä tavalla voisivat auttaa työssäjaksamista. Jaksossa toteuttavat hyvinvointitunnit esimerkiksi tunti jaksossa omiin hyvää mieltä tuottaviin asioihin käytettäväksi työaikana. Näin työelämässä jaksamista voidaan tukea kestävästi myös nuorempien työntekijöiden kohdalla.
Kirjoittaja on lahtelainen.