Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Vääksyn yhteiskoulun tarina

Jotta voimme kantaa vastuuta tulevaisuudesta, edellyttää se menneen muistamista ja sen kautta nykyisen ymmärtämistä. Historiallisissa rakennuksissa yhteisöllinen muisti konkretisoituu, etenkin jos tunnemme paikan tarinan. Vääksyn yhteiskoulun (VYK) tarinaan kietoutuu kiinnostavia paikallisyhteisön ja yhteiskunnan kehityskulkuja.

Yhteiskoulu perustettiin 1926 paikallisten omasta aloitteesta, Vääksyn yhteiskoulun kannatusyhdistyksen toimesta. Koulu alkoi vuokratiloissa, mutta tavoitteena oli oma talo, jonka suunnitteli kouluhallituksen arkkitehti Toivo Salervo 1929.

Koulun rakennuttaminen ja kalustaminen oli kannatusyhdistykselle valtava ponnistus. Vääksyssä lukuvuosimaksut olivat silti alueen alhaisimpia, sillä johtokunta halusi pula-aikanakin mahdollistaa koulunkäynnin mahdollisimman monelle. Taloudellisesti niukoissa oloissa sivistys oli tuottojen maksimointia tärkeämpää.

Sotavuosina monet Lahden koulut sulkivat ovensa, toisin kuin täällä, vaikka välillä rakennuksessa toimi aliupseerikoulu, sotilassairaala ja sotavankileiri. 1960-luvulle loma-ajan tulot toi Helsingin kansakoulujen kesäsiirtola. Peruskoulu-uudistuksessa 1975 koulu siirtyi Asikkalan kunnalle, kahdesti laajennettuna (B- ja C-osat). Koulutoiminta jatkuu tänäänkin.

Yli 90-vuotiasta A-osaa on remontoitu noin neljännesvuosisadan välein. Edellinen remontti toteutettiin 1999 vanhaa kunnioittaen.

Massiivitiilirakenteisena koulu on korjattavuuden ja ylläpidon näkökulmasta käytännössä ikuinen, kestävä ja vikasietoinen. Tällaisesta rakentamisperinteestämme ammennetaan taas etsittäessä ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen käytön hillintään.

VYKin kulttuuri- ja rakennushistoriallinen arvo on paikallisesti mittaamattoman suuri. Sen säilyminen on tärkeää usean sukupolven ihmisille osana arkikokemuksia, paikan historiaa ja sivistyksellisiä oikeuksia. Jos VYK ei ole tuleville sukupolville säilyttämisen arvoista paikallista rakennusperintöä Asikkalassa, niin mikä sitten on?

Purkupäätös on aina tietoinen valinta, eikä kerran hävitettyä saa takaisin. Takavuosikymmenten käsittämättöminä näyttäytyvät purkutapaukset voivat paljastaa, millaisella tietopohjalla ja aikaperspektiivillä päätöksiä tehdään tänäänkin.

Valitettavasti valmistelu- ja päätösvallan haltijoiden tahto on alusta asti ollut purkaminen, joten A-osan todellisia korjauskuluja tai uutta käyttötarkoitusta ei ole selvitetty, ja koulun arvot osoittava rakennushistoriaselvityskin on laadittu vasta purkuluvan myöntämisen jälkeen.

Yleiskaavasuojelu ei riitä suojelemaan juridisesti. Sen sijaan, että suojelukysymys olisi asianmukaisesti tutkittu 1980-luvun asemakaavan päivityksen kautta, valtuusto linjaa koulun kohtalon perustuen tietoon, jonka sisältöä voi vain arvailla. Kuntalaisten adressit ja vetoomukset tosiasiallisesta vaihtoehtojen tutkimisesta on sivuutettu, eikä aiheesta jätettyä valtuustoaloitetta ole käsitelty.

Aikoinaan suurin ponnistuksin rakennettua VYKin A-osaa ei ole sodan pommi tuhonnut tai muu onnettomuus tärvellyt, ja siitä on pidetty hyvää huolta. Vastuu kulttuuriperinnöstä (perustuslaki 20§) edellyttää jatkamaan huolenpitoa, sen saattamiseksi edelleen tuleville sukupolville. Kuten koulun tarina osoittaa, keinot löytyvät, kun löytyy tahtoa.

Kirjoittaja on asikkalalainen väitöskirjatutkija ja neljän VYKin oppilaan äiti.