YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. vietettiin näyttävästi Asunnottomien yö -tapahtumia useilla paikkakunnilla Suomessa.
Hyväntahtoiset ihmiset lahjoittavat tapahtumiin takkeja, villasukkia ja muuta vaatetta jaettavaksi kodittomille, jotta he selviäisivät ulkona kylmässä.
Tämä on hyvä, mutta itse ongelmaa, kodittomuutta, ei ole saatu poistettua, vaikka joka vuosi tähän aikaan päättäjät lupaavat puheissaan tarttua tilanteeseen ja tehdä kaikkensa, että saadaan aikaan parannusta tähän lohduttomaan tilanteeseen.
Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen perustamisesta tuli 17.10. kuluneeksi 20 vuotta. Toiveena järjestöllä on tulevaisuus ilman asunnottomuutta.
Tähän toiveeseen on helppo yhtyä. Koti on yksi elämän perusedellytyksistä. Ilman pysyvää kotia ihminen on juureton ja vailla turvaa. On mahdotonta työllistyä tai edes yrittää elää tavanomaista elämää, jos tämä kallisarvoinen tukikohta puuttuu.
Toiveena järjestöllä on tulevaisuus ilman asunnottomuutta.
On todella häpeällistä, että meillä Suomessa on vailla asuntoa olevia suomalaisia. He ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat ajautuneet kodittomiksi.
Syyt asunnottomuuden taustalla ovat monenlaisia: talousvaikeuksien seurauksena menetetyt luottotiedot, työttömyyttä, mielenterveys- tai päihdeongelmia, jokaisen kohdalla kuitenkin omat yksilölliset syynsä.
Missä ovat tukitoimet silloin, kun ihminen niitä eniten tarvitsee? Tulisi ymmärtää se tosiseikka, ettei ahdinkoon joutunut ihminen pysty selviämään yksin ongelmistaan, vaan tarvitsee apua.
On mahdotonta ymmärtää, ettei meillä Suomessa pystytä järjestämään asuntoa sitä tarvitsevalle. Miten ihmeessä hyvinvointivaltiossa edelleen on mahdollista joutua kodittomaksi?
Sen sijaan, että ihmisiä häädetään kodeistaan, tulisi heitä tukea ja auttaa pääsemään jaloilleen ja saamaan elämänsä raiteilleen.
Tämä on huomattavasti vähemmän yhteiskuntaa kuormittava vaihtoehto kuin se, että vaikeuksia kohdannut henkilö menettää kotinsa ja mahdollisuutensa tavalliseen arkeen ja elämään.
Suomessa halutaan aina olla edelläkävijöitä. Rahaa riittää yltiöpäiseen ilmastopolitiikkaan, kehitysapuun, maahanmuuttoon, EU:n tukipaketteihin, laittomasti maassa olevien terveyspalveluihin mutta ei suomalaisille ahdinkoon joutuneille. Miksi meillä ei haluta olla edelläkävijöitä asunnottomuuden poistamisessa?
Milloin on tavallisen suomalaisen vuoro, missä on se paljon puhuttu turvaverkko, kun ihminen sitä eniten kaipaa, vai onko todella niin ettei, hallituksen mielestä, ahdinkoon joutuneesta suomalaisesta tarvitse välittää? Ostetaan puhdas omatunto jakamalla suomalaisten verovarat maailman parantamiseen.
Kirjoittaja on lahtelainen sairaanhoitaja amk, ja perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas.