Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Puhutaanko vihdoin turvallisuudesta?

Turvallisuus ei ole ollut himoittu puheenaihe vuosikymmeniin. Turvallisuutta on pidetty itsestäänselvyytenä, koski se sitten maan sisäistä, ulkoista tai arjen kokonaisturvallisuutta.

Kun katsomme ympärillemme, olemme tilanteessa, jossa turvallisuuden järkkymättömyyttä ei kyseenalaista enää kukaan. Nyt viimeistään on toimenpiteiden aika.

Meillä on lähihistoriassa esimerkkejä siitä, kun yhteiskuntajärjestystä ravistellaan ulkopuolelta, kuten koronapandemia, Ukrainan sota, finanssi- ja energiakriisit, hallitsematon maahanmuutto tai hybridi- ja kyberuhat.

Sisäisesti meitä koettelevat toisenlaiset ongelmat, jotka aiheuttavat kasvavaa turvattomuuden tunnetta. Ihmisten taloudelliset vaikeudet, ostovoiman katoaminen, työttömyys, sosiaaliset kerrostuneet ongelmat, lapsiperheköyhyys, arjen turvallisuus ikäihmisillä kotona, nuorilla kaduilla, väkivaltaisuus, riittämättömät poliisin-, terveydenhuollon ja auttavien tahojen viranomaisresurssit, huoltovarmuus ja niin edelleen.

Päihteitä ja huumeita käyttävät yhä useammat sekä lapset ja nuoret samalla, kun koulumaailmasta kantautuu huolestuttavia uutisia. Jengiytyminen on jo ilmiö Suomessakin.

Kaikilla näillä on vaikutusta turvalliseen arkeen ympärillämme. Subjektiiviset kokemukset arjestasi ja turvallisuudesta ovat varmasti muuttuneet.

Ongelmamme on vaikenemisen ja kiistämisen kulttuuri. Turvallisuutta heikentävistä ongelmista ei kyetä tai ei voida puhua niin avoimesti ja laaja-alaisesti kuin olisi tarvetta. Juurisyihin pureutuminen estetään vähättelemällä tai kiistämällä asiat. Ennalta estävyyttä painotetaan, vaikka vaikuttavuusnäkemykset puuttuvat.

Ainoa tapa muuttaa turvallisuuden suuntaa käydä keskustelua, tehdä reippaita korjausliikkeitä. Raha toimii jälkitoimenpiteenä ainoastaan laastarina ja näkyy kasvavina kuluina, mutta ei korjaa ongelmia.

Tarvitsemme turvallisuutta palauttavaa lainsäädäntöä.

On myönnettävä, että esimerkiksi poliisin resursseilla emme pysty vastaamaan enää siihen turvallisuusvasteeseen, jota kansalainen odottaa tai että terveydenhuollossakin priorisoidaan.

Meidän on uskallettava sanoa ääneen, että olemme katuväkivallassa, jengiytymisessä, segregaatiossa Ruotsin tiellä, vaikka kuinka mielestämme ennalta estämme ja kotoutamme oikein.

Maassa on asuinalueita, jotka eriytyvät, päiväkoteja ja kouluja, joita ei koeta laadukkaiksi ja turvallisiksi. Ihmiset valitsevat jo nyt asumisensa näiden mukaan.

Vanhuksemme eivät pärjää kodeissaan, koska kotihoito on monin paikoin kaaoksessa. Meidän tulisi palauttaa vanhainkotijärjestelmä, jossa saa ikääntyä turvallisesti.

Lisääntyvien muistisairauksien johdosta digi ei aina ole turvallista, ja se aiheuttaa pelkoa ja hyväksikäyttöä.

Meidän on avattava kriminaalipoliittisia kysymyksiä siitä, koetaanko asiat oikeudenmukaisiksi suhteessa rikoksiin ja rangaistuksiin. Onko meillä esimerkiksi vastuuikärajat oikealla tasolla nuorten raaistuvan väkivallan kohdalla.

On pohdittava, miten vaikeasti tulkittavat lait eivät käänny itseään vastaan ja vältytään tulkintavaikeuksilta kuten seksuaalirikoslainsäädännön uudistuksessa, vaan selkeytetään ja vahvistetaan vaikuttavia asioita raiskaus- ja hyväksikäyttörikoksien vähentämiseksi.

Toivon, että pikimmiten aloitamme Suomen monitahoisen turvallisuustyön, jossa tavoitteena on luoda turvallinen maa.

Kirjoittaja on lahtelainen poliisi ja eduskuntavaaliehdokas (ps.).