Aluehallintouudistuksen käynnistyspäivään on aikaa enää noin kolme viikkoa. Valtio rahoittaa jatkossa hyvinvointialueen palvelut ja annetuilla euroilla on tultava toimeen. Suomessa on alueita, joissa ollaan sellaisessa tilanteessa kuin me olimme vuonna 2007 ja 2017.
Aloitimme siis jo vuonna 2007 yhteistyön sosiaali- ja terveyspalveluiden kokoamisen laajemmille hartioille. Silloin peruspalvelukeskus Aavan toiminnan kautta pääsimme vertaamaan palvelutuotantoa usean kunnan taholta. Toimintoja tehostettiin ja saatiin taloudellista hyötyä Aava-kunnille.
Orimattilan osalta voin kertoa, että palvelut jatkuvat vuodenvaihteen jälkeen ennallaan. Pukkila ja Myrskylä siirtyvät Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden piiriin.
Valinnanvapaus on edelleen jokaisella henkilöllä, minkä terveysaseman palveluita haluaa käyttää. Valinnassa sitoudutaan aina vuoden mittaiseen jaksoon. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen alueen ja kuntien kanssa turvataan yhdyspintaneuvottelukunnan työllä.
Orimattilassa meitä työryhmässä edustaa kaupunginjohtaja. Varautuminen ja riskien hallinta on tiedostettu korkealle tasolle. On hyvin tärkeää, että muuttuvassa maailmassa meillä on askelmerkit valmiina asukkaiden arjen ja huoltovarmuuden sujuvuuden turvaamiseksi. Pandemia jo ositti sen, että eri vastuutoimijoiden tehtäväjaon on oltava selkeä.
Aluehallituksen ja -valtuuston kokoukset ovat olleet pitkiä ja päätettäviä asioita on ollut paljon. Esityslistojen lukeminen ja asioihin perehtyminen on ollut minulla sunnuntai-iltojen puuhaa. Suurella mielenkiinnolla olen tätä tehtävää hoitanut.
Viranhaltijoilta ja hallituksen puheenjohtajalta olen saanut kiitettävästi lisätietoa pyydettäessä. Valtuuston kokouksia on ollut vähemmän, mutta kohta vuoden tärkein kokous on tulossa, kun hyväksymme talousarvion vuodelle 2023.
31.12.2022 klo 23.59 saatamme Orimattilassa kuulla hevoskaupungin termein, ravikilpailujen volttilähdön käskyn ”aja”. Näin käynnistyy kuvaannollisesti uusi historiallinen hallinnonuudistus Orimattilassa ja koko Päijät-Hämeen alueella.
Koko maassa tehtävää sote-uudistusta on pidetty vuoden 1865 kunnallisasetuksen jälkeen, suurimmaksi julkishallinnon rakenteita muokkaavaksi uudistukseksi.
Kirjoittaja on Orimattilan kaupunginvaltuuston ja hallituksen jäsen, hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja sekä Päijät-Hämeen aluevaltuuston ja hallituksen jäsen (kesk.)