Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Köyhyydessä elävät lapset huomioitava

Suomessa on 130 000 köyhyydessä elävää lasta. Tilanne on todella huolestuttava. Ratkaisuna tähän olisi lapsilisän korottaminen. Hallituksemme reagoikin asiaan, nyt joulukuussa maksetaan kaikille lapsiperheille kertaeränä 100 euroa. Edellä mainittu asia on hyvä alku.

Ratkaisuna lapsiperheiden köyhyyteen olisi lapsilisän korottaminen, toki tämä pitäisi toteuttaa porrastetusti eli enemmän kaikista pienituloisemmille. Lapsilisää ei myöskään saisi vähentää toimeentulotuesta.

Euroopan alueen sotatila ja korona ovat muutenkin kiristäneet ihmisten taloutta. Korkea inflaatio ja ruoan hinnan nousu ovat ajaneet yhä useammat sosiaaliturvan varaan.

Kokoomus toi esiin vaihtoehtobudjettinsa, jossa juuri sosiaaliturvaa leikattaisiin. Edellä mainittu on kestämätöntä, koska leikattaisiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta. Myöskin lapsilta ruoasta ja perustoimeentulosta, puhumattakaan harrastuksista.

Ehkä hyvinvointivaltiossa voisi olla muitakin säästämisen kohteita, tai voisimme lisätä veropohjaa osinkotuloja verottamalla ja asettamalla miljonääriveron. Ei leikata lasten tulevaisuudesta.

Kirjoittaja on lahtelainen kansanedustajaehdokas (vas.).