Hollolassakin on alettu toteuttaa metsänhoidossa jatkuvan kasvatuksen menetelmää. Hienoa! Mutta vain lähivirkistysmetsissä, missä se on kustannustehokasta; poimitaan komeimmat hongat ulkoilureittien varsilta. Niiden rahallinen arvo on varmaankin lähes sata euroa kappale.
Keski-Tiilijärven itärannan puuston harventamisen kävin viikko sitten ihmettelemässä. Jäljelle oli jäänyt ohutrunkoista männikköä, komeutumassa olleista kilpikaarnamännyistä vain kannot. Laskin lähes 50-senttisen kannon vuosirenkaat, 144. Itse olen vasta puolessa välissä eli 77-vuotias.
Laskeskelin, ketkä hollolalaisesta suvustani ovat hengittäneet tuon mänty-yksilön tuottamaa happea ja keiden ulos hengittämää hiilidioksidia sitomalla (ekosysteemipalveluja) nyt pinoon joutanut honka on kasvanut. Ketkä ovat voineet nähdä tämän kirkasvetisen ”Tilkin” näköalapaikan petäjän taimena ja kasvavana?
Taimi on ollut nollavuotias vuonna 1878. Sinä kesänä siellä on voitu pestä yksivuotiaan Vihtori-vaarini pylly, pesijänä äitinsä Aurora ja mukana on voinut olla 48-vuotias mummunsa Wilhelmiina ja mahdollisesti myös tämän äiti.
Vaarini tytär eli äitini on ainakin käynyt ihailemassa maisemia, minä uimassa koko ikäni, tyttäreni uimakoulua pitämässä ja lapsenlapsistani jo ainakin Vihtori vaihtamassa uimahousut männyn takana. Tästä ja muista saman ikäisistä männyistä on ollut iloa suvulleni 7–8 sukupolven ajan.
Luin äskettäin Luonnonvarakeskuksen Luken tutkimuksista, että mäntyä voi sanoa Etelä-Suomessa vanhaksi, kun ikää on 200 vuotta. Ne voivat näillä leveysasteilla elää helposti 400–500-vuotiaiksi. Kilpikaarnaiseksi kuori muuttuu noin 120-vuotiaasta alkaen.
Nyt maassamme kiistellään, milloin metsä on vanha. Innokkaimmat tehometsätalouslaiset ehdottavat vanhan metsän iäksi mahdollisimman suurta lukua, koska lausunnolla olevassa Kansallinen luonnon monimuotoisuusstrategia 2035 -luonnoksessa esimerkiksi valtion vanhat metsät ehdotetaan suojeltavaksi saman tien.
Suomi on sitoutunut noudattamaan Montrealin YK:n biodiversiteettisopimusta eli pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä. Jos vanhan metsän ikärajaksi päätetään 200 vuotta, suojeluun ei jää juuri mitään. Jos ikärajaksi tulee 90 vuotta, suojeltavaa löytyy jonkin verran, mutta siitä ”köyhän” maan talous kriisiytyy.
Sanotaan, että puun kasvu loppuu tasalatvaisena. Pituuskasvu vähenee, mutta 144-vuotisen männyn vuosirenkaista päätellen runko jatkaa paksuuntumista entistä tahtia eli hiilen sidonta jatkuu ja metsän hiilivarasto paisuu.
Luken tutkimusten mukaan virkistysmetsäkohde oli ulkoilevien mielestä epämiellyttävä, jos sen luonnontila tai maisema oli pilattu, mikä johtui useimmiten metsänhakkuista. Vanha luonnontilainen metsä ja vanha talousmetsä elvyttivät stressaantunutta tai masentunutta mielialaa parhaiten. Virkistyskäyttäjät arvostavat Hollolassakin vanhaa puustoa, se luo jatkuvuuden ja turvallisuuden tuntua.
Hollola monta luontoa -brändi vaatii uskottavuudekseen myös luontotekoja. Janakkalassa valtuusto perui puukaupat Mallinkaisten järven vanhojen rantametsien osalta. Ne päätettiin suojella. Tärkeimpänä syynä oli kunnan vetovoiman kasvattaminen.
Kasvaako Tiilijärvien rannoilla vielä joskus yli 200-vuotiaita punahonkia? Vasta silloin ne alkavat olla fysiologisesti vanhoja. Nyt kaadettujen vanhoiksi tulemista olisi pitänyt odottaa enää 50–60 vuotta, jäljelle jätettyjen 150–160 vuotta. Odottavan aika on pitkä ja toivottavasti se ei koko ajan pitene.
Kirjoittaja on Hollolan ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja.