Huoli nuorista on ollut pitkään pinnalla julkisessa keskustelussa. Huoli on perusteltua monestakin syystä. Ajat ovat olleet monin tavoin vaikeat ja esimerkiksi pandemian vaikutukset nuoriin olivat merkittävät.
Nuorten kokemukset pandemiasta ovat eriytyneitä. Osalle rajoitustoimet aiheuttivat ongelmia ja osalle taas eivät. Nuorten mielenterveyden pulmista oltiin huolissaan jo ennen pandemiaa. Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii mielenterveyden häiriöstä. Kuilu hyvin huonosti pärjäävien nuorten välillä on kasvanut Suomessa dramaattisesti.
Huolipuhe ja asioissa vellominen ei kuitenkaan auta, vaan puheiden tulisi johtaa muutoksiin ja parannuksiin nuorten arjessa. Arjen ympäristöt antavat monia mahdollisuuksia nuorten kohtaamiseen ja kuulemiseen sekä heidän hyvinvointinsa lisäämiseen.
Nuorilla on erilaisia vaikuttamisen ja osallistumisen kanavia. Jotkut nuorista kokevat esimerkiksi oppilaskuntatoiminnan tai nuorisovaltuuston toiminnan omakseen ja ovat ”jotakin mieltä” sitä kautta. Nuoret ovat päivittäin peruskoulussa, lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, nuorisopalvelujen toiminnassa tai muussa toiminnassa.Tavoittaaksemme nuorten näkemyksiä ja kokemuksia meidän on nähtävä ja kuultava nuoria siellä missä he ovat – arjessa ja omissa yhteisöissään.
Keskustelua nuorten pahoinvoinnista käyvät usein aikuiset. Vähättelemättä aikuisten tietoa ja tietämystä kysyn kuitenkin, että olisiko paikallaan kuulla enemmän nuoria ja heidän näkemyksiään omaan elämään koskevissa asioissa. Näemmekö nuoren arjessa ja kuuntelemmeko aidosti? Reagoimmeko havaintoihimme riittävästi arjessa ja onko meillä aikuisilla siihen halu ja jaksaminen?
Nuoren huomaaminen, moikkaaminen koulun käytävillä ja kuulumisten kysyminen eivät ainakaan maksa mitään, mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys nuoren hyvinvoinnin edistämiselle.
Kirjoittaja on lahtelainen kasvatustieteen tohtori, sivistyslautakunnan pj. ja kansanedustajaehdokas (sd.)