Tatu toikkaroi hämärtyvässä kesäyössä Simpelejärven Kukkarolahden rannassa. Ei oikein ymmärrä, miten on tänne yksin joutunut, onko tullut ryyppyporukassa riitaa vai onko vain viinat loppuneet kesken juomisen ja on lähtenyt lisää etsimään? Hän ei ole selvillä paikasta, missä on ja mihin pitäisi mennä, ja askelkin tuntuu jo horjuvalta.
Tatu huomaa rannassa veneen, ja airotkin ovat paikoillaan. Taiteellinen mieli avautuu, ja Tatu sanoo itsekseen naureskellen: ”Vesille venosen mieli.”
Mitään ajattelematta Tatu työntää veneen vesille ja lähtee soutamaan järvelle pimentyvään yöhön.
Hyvällä ja kuuluvalla lauluäänellään, jolla olisi pärjännyt vaikka kanttorina alkaa laulaa: ”Sousin yksin järven poikki, järven poikki tuulantei, kaislat rannan mulle kuiski, mulle kuiski tuulantei. Souda vaan valkamaan, siellä sua odottaa, tyttö nuori sinisilmä, hänkin yksin tuulantei. Venhe liukuu järven pintaa, järven pintaa tuulantei, tyttö nojaa pojan rintaan, pojan rintaan tuulantei. Nuoret noin unelmoi, kunnes koittaa aamunkoi, kaislat rannan heille kuiskii, heille kuiskii tuulantei. Meren yllä on tähtien vyö. Pois on ankeus harmain. Meren yllä on.…..Kun on vierellä armain.”
Aamuyön tunteina Tatun ”filmi on katkennut”. Hän herää kovalla lattialla, päätä kivistää, ympärillä on kolkot seinät ja lukittu ovi. Tatu jyskyttää ovea ja huutaa: ”Tuokaa vettä, janottaa.”
Ovi avataankin ja oven takana on vihertävä univormu päällään oudon näköinen mies. Mies tyrkkää kalashnikovin piipun Tatun mahaan kiinni, karjaisee venäjäksi turpa kiinni ja laittaa oven takaisin lukkoon.
Tatu tajuaa: ”Nyt en Parikkalan putkassa olekaan. Miten olen tänne joutunut ja miten tässä vielä käy.” Tatun mieleen tulee yksi Parikkalan mies, jonka loikkaus Neuvostoliittoon kesti 12 vuotta.
Parin tunnin päästä ovi avataan ja ovelta sanotaan suomeksi: ”Tulkaa tänne puolelle. Saatte teetä ja leipää, jos maistuu”. Tatu menee nöyränä poikana ja kiittää teestä ja leivästä kohteliaasti.
Suomea puhuva sanoo hänen soutaneen Kukkarolahdessa olevan valtakunnanrajan yli Neuvostoliiton puolelle yöllä. ”Soutaessanne te olitte kyllä laulanut siellä komeasti. Meidän täytyy kuulustella teitä, mitä miehiä olette ja millä asioilla olette liikkeellä.”
Kuulustelussa Tatu kertoo olevansa hanuristi ja käyneensä kanttori-urkurikouluakin nuorena vähän aikaa. ”Laittoivat sieltä pois kesken lukukauden, kun harjoittelin Säkkijärven polkkaa musiikkiopistossa uruilla salaa illalla.” Mitä yöllä on tapahtunut, siitä hän ei muista kovassa humalassa olleena mitään. ”Rajan yli olin varmasti eksynyt pimeässä.”
Kuulustelua pitänyt vartiopäällikkö vodkan tuntijana ja laulumiehenä ymmärsi, että tällaista voi sattua. Ja Suomi on jo niin suomettunut, että sieltä ei vakoilijoita uskalleta lähettää tänne. Ei ainakaan näin huonoviinapäistä.
Tatun todetaan tehneen rajaloukkauksen tahattomasti. Syynä on ollut hänen sen hetkinen tunteellinen ja herkkä mielentilansa. Hänet luovutetaan kuntouduttuaan virallista tietä takaisin Suomeen. Ei ole tiedossa seurasiko kuulustelua ja rangaistusta Suomen puolella.
Kirjoittaja on hollolalainen.