Väestömme ikääntyy ja erilaisten palvelujen tarve lisääntyy. Ilmiön aiheuttamaa taloudellista vaikutusta pohditaan usein julkisuudessa. Taloudellista tosiasiaa ei ole syytä vähätellä ja toimivia ratkaisuja siihen on haettava.
Hyväksyttävänä ratkaisuna pidetään ihmisten toimintakyvyn ja terveyden edistämistä siten, että ikääntyvien ihmisten palvelutarve vähenee tai muuttuu kevyemmäksi. Samalla paranee heidän elämänlaatunsa, kun esimerkiksi kotona asumisen mahdollistava toimintakyky säilyy pitempään. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävät toimet on kuitenkin aloitettava ajoissa, ennen toimintakyvyn menetystä.
Tällaisten tavoitteiden äärellä on hyvä miettiä, millaisia päämääriä ikääntyneiden henkilöiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tulisi asettaa. Tunnetaanko riittävästi ikäihmisten arjen vaatimuksia, jotta voidaan oikealla tavalla ja vaikuttavasti heidän hyvinvointiaan edistää? Pätevätkö heille samat toimintamallit kuin nuorempien kohdalla? Onko vaikutusten seurannassa keskeinen tekijä talouteen kohdistuvan paineen keveneminen vai myös elämänlaadun kohentuminen ja hyvinvoinnin kokemisen paraneminen?
Monet terveyden edistämisen periaatteet sopivasti soveltaen pätevät tavanomaisesti ikääntyvien kohdalla. Tietysti terveyden edistämisen tavoitteet tulee suhteuttaa ikääntymisen aiheuttamiin fysiologisiin rajoihin. Esimerkiksi fyysisen suorituskyvyn ylläpitäminen on suhteutettava iän antamiin mahdollisuuksiin.
Huolellista pohdintaa tarvitaan niiden ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnista huolehtimisessa, joiden toimintakyky on jo vahvasti heikentynyt. He ovat henkilöitä, joiden selviäminen tavallisistakin arjen toimista on usein riittävän avun ja palvelun saamisen varassa. Asuminen kotona saattaa riippua omaishoitajan kyvystä ja jaksamisesta hoitaa asioita tai lopulta elämisen piirin muodostaa hoivakoti tai muu hoitolaitos.
Tällaisessa tilanteessa ollaan monista eri syistä, esimerkiksi yhä enenevästi erilaisten muistisairauksien takia. Tällöin fyysisten toimintavajavuuksien lisäksi leimallista on usein vahvasti heikentynyt henkinen suorituskyky.
Väistämättä tulee miettineeksi, mitkä asiat tällaisessa tilanteessa vaikuttavat asianomaisen hyvinvoinnin kokemiseen ja mitkä asiat ovat tärkeitä, kun hyvinvointia ja välttämättömiä elämisen ehtoja tuetaan. Epäilemättä kaiken lähtökohtana tulee olla asianomaisen toimintakyvyn mukaisten peruspalvelujen saaminen ajallaan ja niin, että niiden saavuttaminen on mahdollista ilman ylivoimaisia byrokraattisia esteitä tai saavuttamattomia digitaalisia taitoja.
Peruspalvelujen turvatun saamisen ja turvallisten elinolosuhteiden varmistamisen jälkeen oleellista on sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen. Usein se tarkoittaa yksinkertaisia hyvän empaattisen kohtaamisen tilanteita, mahdollisuuksia tulla kuulluksi ja osalliseksi itseä koskevissa asioissa sekä yksinäisyyden lieventämistä sopivilla tavoilla, esimerkiksi järjestetyn päivätoiminnan muodossa. Pitkälle edenneessä muistisairaudessakin ihmisen tarve inhimillisen läheisyyden ja turvallisuuden kokemiseen säilyy.
Palvelujen ja erilaisen toiminnan järjestäminen tietysti maksaa. Tärkeää on, että taloutta hoidetaan huolellisesti ja kestävästi. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kohdalla taloudellisen pohdinnan rinnalle on nostettava eettinen pohdinta siitä, mitä haluamme tehdä heidän hyväkseen, jotka eivät itse enää kykene hyvinvointiinsa vaikuttamaan.
Kirjoittaja on hollolalainen lääkintöneuvos, aluevaltuutettu sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan puheenjohtaja (kok.).