Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 5.4.2023 Seutuneloset alkaa ilmestyä lauantaisin

Kädessäsi tai näytölläsi on historiallinen lehti, sillä tämä on tällä erää viimeinen keskiviikkona ilmestyvä Seutuneloset. Jatkossa lehden ilmestymispäivä on lauantai, jolloin lehteä jaetaan yhteisessä aamujakelussa maakuntalehden kanssa.

Etelä-Suomen Sanomien tilaajille Seutuneloset jaetaan jatkossa Etelä-Suomen Sanomien välissä, muihin talouksiin lehti jaetaan irtokappaleina.

Asikkalan haja-asutusalueilla lehti jaetaan edelleen noutopistelaatikoihin, joita on kylillä yhteensä kuusi kappaletta. Niiden sijainnit voi tarkistaa verkkosivuiltamme.

Ilmestymispäivän muutoksen syynä on lehden jakelun varmistaminen alueellaan nyt ja tulevaisuudessa. Muutoksen myötä odotamme myös jakelun laadun paranevan, koska Postin jakajilla on esimerkiksi parempi pääsy kerrostalojen rappukäytäviin.

Lukijoiden kannalta jakelupäivän muutos on positiivinen. Lauantaiaamu on monelle vapaa hetki arjen kiireistä, jolloin on myös hyvää aikaa syventyä kahvi- tai teekupposen äärellä päivän lukupakettiin.

Lauantaijakelun mahdollistamiseksi Postin asettamiin ehtoihin kuuluu, että Etelä-Suomen Sanomilla ja Seutu4-lehdillä tulee olla yhteinen päätoimittaja ja sivunumerointi. Seutu4-lehtien päätoimittajana aloittaa Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki. Nykyinen päätoimittaja Ville Hakala jatkaa Seutu4-lehdissä tuottajana. Muutos on luonteeltaan tekninen, sillä Hakala johtaa jatkossakin toimituksen päivittäistä tekemistä ja vastaa myös Seutunelosten sisällöstä.

Sivunumeroinnin osalta Seutuneloset erottuu Etelä-Suomen Sanomista niin, että sivunumeron edessä on Seutunelosia tarkoittava S-kirjain.

Jakelupäivän muutos ei vaikuta lehden sisältöön. Jatkossakin täysin paikallisia asioita käsittelevät jutut löytyvät lehden alku- ja loppuosasta. Lehden keskiosasta on tuttuun tapaan kaikille osapainoksille yhteiset sivut aluettamme laajemmin koskettavine juttuineen ja teemasivuineen, kuten tässä lehdessä Rakentaminen ja asuminen -teema.

Seutunelosten toimitus toivottaa kaikille antoisia lukuhetkiä lehtemme parissa ensi viikosta alkaen lauantaisin.