Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Korkea osaaminen vaatii korkeaa koulutusta

Luin pääsiäisenä entisen keskustalaisen valtionvarainministerin Ahti Pekkalan elämäkerran. Lasken hänet viisaaksi keskustalaiseksi, joka osasi osuustoiminnan salat. Hän myös oli osallisena Transtechin vaunutehtaan perustamiseen Kainuuseen, Kajaanin Otanmäkeen.

Nykyäänkin tarvitsemme erityistalousalueajattelua, jotta tuottavat työpaikat syntyvät maakuntiin. Kaikkea vientiin tarkoitettuja asioita ei voi tuottaa Helsingissä. Useimmat tärkeä työpaikat ovat maakunnissa. Biotuotetehtaat, terästehtaat, kaivokset sekä muut tuotantolaitokset.

Tätä nykyä elämme jo neljännettä teollista vallankumousta. Se tarkoittaa jo sitä, että meillä on jo pitkästi automatisoituja prosesseja, jolloin ihmisen työ siirtyy enemmän hallinnoimaan teollista tuotantoa. Siihen tarvitaan korkeaa osaamista ja sitä meillä Suomessa riittää.

Suomessa muodostetaan uutta hallitusta. Yksi eduskunnan vaalivoittajista, kokoomus, on väittänyt koulutuksen olevan erityissuojelussa. Tämä kuitenkin vaatiin sanojen sijaan tekoja. Muun muassa SDP on esittänyt ennen eduskuntavaaleja tutkimus- sekä tuotekehittelypanoksen olevan neljä prosenttia bruttokansantuotteesta. Jotta meillä koulutus pysyy arvossa, niin myös korkeakoulutuksen on oltava jatkossa maksutonta.

Kaikki nämä asiat ovat arvovalintoja, joita päätetään eduskunnasta käsin. Vaalivoittajien on syytä tuntea tässä asiassa vastuunsa.

Kirjoittaja on lahtelainen.