Kun yli 20 vuotta sitten muutimme uuteen kotiimme Salpakankaan Vanhatalon alueelle, paikka oli hyvin rauhallinen ja luonnonläheinen. Sellaisena se pysyikin, kunnes muutama vuosi sitten lähelle tuli ohitustie ja sen myötä lähes vuorokauden ympäri jatkuva autojen melu.
Tänä keväänä ja tulevana kesänä Hopeakallion maansiirtotyöt vielä lisäävät meteliä ja kolketta. Ohitustien kylkiäisenä kauriiden elintila supistui ja jo parina vuotena ne ovat aiheuttaneet tuhoja talojen pihoilla ja puutarhoissa.
Viimeinen niitti pihamme viihtyvyyden pilaamiseksi oli kuitenkin Hollolan kunnan viime syksynä tekemä raju metsänhakkuu tonttimme ympärillä. Kuulimme kyllä etukäteen, että puita hiukan harvennetaan, mutta kukaan ei kertonut, että kyse on paikoitellen suorastaan avohakkuusta. Siksi en ollut uskoa silmiäni, kun metsäkone ilmestyi ryskämään kapealle metsäkaistaleelle Metsänpojantien ja Jänispihan välissä.
Tuntuu kuin ennen niin suojaisa tonttimme olisi raiskattu.
Kysyin koneen kuskilta, miksi puita kaadettiin niin runsaasti, että eikö tässä pitänyt vain hiukan harventaa. Hän vastasi, että oli pakko kaataa, jotta metsäkone mahtui kulkemaan. Siis kunnan hakkuut tapahtuvat koneiden ehdoilla, ei ihmisten! Olisin odottanut, että asukkaidenkin mielipiteitä olisi ennen puiden kaatoa kysytty, mutta ainakaan meiltä ei kysytty mitään.
Tuntuu kuin ennen niin suojaisa tonttimme olisi raiskattu. Viereisen kadun kaikki talot näkyvät nyt pihallemme, aiemmin ei yksikään. Harvan puuston takia ohitustien melu kuuluu entistä kovempana.
Kevättyöt on tehtävä, mutta enää en nauti niistä kuten ennen. En viihdy omalla pihallamme, vaan surullisena katselen hävitystä tontin ympärillä. Matalia lehtipuitakin jätettiin niin vähän, ettei niistäkään lehtien tultua juuri suojaa saa.
Kunta on harventanut reilusti metsiä myös muualla Salpakankaalla. Osa hakkuista on tehty lintujen aloittaessa pesintäänsä. Vaikea uskoa, että asukkaat olisivat toivoneet ulkoilualueilleen näin rajuja harvennuksia, jotka eivät todellakaan asumisviihtyisyyttä lisää.
Hollolan kunnassa asiasta päättäneet tahot eivät ilmeisesti ole vielä kuulleet hiilinieluista ja etenevästä luontokadosta.
Kirjoittaja on Hollolan Metsänpojantien asukas