Äitienpäivän käsikirjoitus on ensi sunnuntaina monessa perheessä ennalta arvattava. Siinä äiti teeskentelee nukkuvaa, kunnes jälkikasvu kiikuttaa aamupalan kahveineen vuoteeseen. Tarjottimella seuraa mukana itse tehty lahja, ja paketin rusetinnarut saattavat olla niin tai näin. Tuttua ja turvallista, ja hyvä niin.
Äidit ovat päivänsä ansainneet, vaikka harva asia on yhtä kiistelty kuin äitiys.
Harva asia on yhtä kiistelty kuin äitiys.
Äitiydestä kirjan kirjoittaneen Anu Silfverbergin mukaan järkevätkin naiset muuttuvat lapsen saatuaan. Toimittajan mielestä he putoavat äitiyden mustaan aukkoon, jossa haukutaan muita keskustelufoorumeilla ja kilpaillaan vanhemmuudella ja vauvanvarusteilla.
Nuoria naisia jaksetaan muistuttaa, kuinka katkokset työhistorian alussa heijastuvat urakehitykseen koko työuran ajan vähentäen naisten työpanoksen kansantaloudellista arvoa. Toisaalta kannetaan huolta syntyvyyden vähenemisestä, ja ainakin puheiden tasolla korostetaan eri tahojen lapsiystävällisyyden merkitystä syntyvyyden nostamiseksi. Voitaisiin hyvin puhua ja toteuttaa myös äitiystävällisyyttä.
Perinteiseen perhemalliin kuuluu äiti, jolle suunnatun äitienpäivän vakiintunut vietto alkoi Yhdysvalloista vuonna 1907. Suomessa äitienpäivää on vietetty ensimmäisen kerran vuonna 1918. Noihin aikoihin oivallettiin, ettei yhteiskunta ottanut huomioon äitien asemaa kansakunnan teollistumisen ja lasten kasvatuksessa, niinpä sitä korostettiin omalla päivällä.
Tänä päivänä äitienpäivänä voisi korostaa esimerkiksi iloa siitä, että on vielä heitä, jotka pystyvät luovimaan lapsensa kiihkottomasti ja turvallisesti kohti aikuisuutta kaikkien nykyajan vaatimusten, syytösten, kiistojen ja -ismien keskellä.
2
