Asikkalalaislähtöisestä suunnistuksen monikertaisesta maailmanmestarista Minna Kaupista ilmestyy tänään keskiviikkona Ari Väntäsen kirjoittama kirja Minna Kauppi – Suunta/vaisto (Like). Kirja käy läpi tarkasti Kaupin elämää ja uraa ja sisältää luonnollisesti paljon myös Asikkalassa tapahtuneita asioita.
Kirja alkaa kuvauksella Vääksyn urheilukentällä järjestetyistä hiihtokisoista, ja Asikkalan metsät, järvet ja ladut luovat myöhemminkin taustaa kirjan tapahtumille. Suureen rooliin kirjassa nousee tietysti liikunta ja urheilu, joka Kaupilla alkoi jo nuorena.
”Iskä oli aina viemässä meitä liikkumaan ja kisoihin. Osallistuin ensimmäisiin juoksu- ja hiihtokilpailuihin heti, kun pysyin pystyssä”, Kauppi kertoo kirjassa. ”Tämä tarina on samanlainen kuin monien muidenkin huippu-urheilijoiden siinä, että mua on tuettu paljon. Iskän innostus vaikutti suuresti siihen, että lähdin etenemään kohti huippua.”
Myös suunnistusuran alku Asikkalan Raikkaan suunnistuskoulussa käydään kirjassa läpi. Kirjassa kerrotaan, että Kauppi ei suinkaan ollut luonnonlahjakkuus suunnistuksessa, eikä esimerkiksi karttamerkkien opettelu kiinnostanut häntä alussa ollenkaan.
”Suunnistuskoulun opettajat ovat sanoneet myöhemmin, että he eivät ikinä olisi uskoneet, että musta koskaan tulisi suunnistajaa. Saati huippusuunnistajaa”, Kauppi sanoo.
Minna Kaupin urheilu-uran nousut ja laskut kirja kertaa tarkkaan.
Kaupilla oli pienestä lähtien unelma olla joku päivä maailmanmestari tai olympiavoittaja. Hiihto kulki nuoruudessa pitkään suunnistuksen rinnalla, mutta pikku hiljaa suunnistus nousi ykköslajiksi.
”Ajattelin pitkään, että Minnasta tulee hiihtäjä. Suunnistuskisoissa tajusin, että kunhan se vain oppii löytämään rastit, sille ei pärjää kukaan. Alussa Minna saattoi voittaa karsinnat mutta jäädä itse kisoissa viimeisten joukkoon. Suunnistustaitopuoli napsahteli kohdalleen vasta myöhemmin”, Minnan isä Hannu Kauppi toteaa kirjassa.
Menestystä totisesti tulikin myöhemmin. Kaikkein hienoimpana kilpailunaan Kauppi pitää vuoden 2008 MM-kisojen keskimatkan kilpailua.
”Karsintakisa oli ollut sinä samana aamuna, ja olin päässyt finaaliin viimeisenä. Se oli erikoinen maasto, joissain vaikeissa paikoissa piti ottaa kävelyaskelia, mikä on MM-kisoissa paha rasti. Silti mä voitin, ja vieläpä ylivoimaisesti. Kokosin itseni karsintojen jälkeen ihan sikahyvin. Olen aina ollut ylpeä siitä suorituksesta. Se oli vaativa kisa, joka onnistui niin kuin pitikin”,
Pelkkää suunnistusta kirja ei kuitenkaan ole. Siinä käydään läpi muun muassa 1990-luvun lamaa ja miltä sen vaikutukset näyttivät lapsen silmin, ihmissuhteita, äidin sairaus ja kuolema. Kirjan mukaan ennen Minna Kaupin Ritva-äidin kuolemaa suunnistus oli mennyt kaiken edelle, mutta äidin kuoleman yli se ei päässyt.
”Tein äidistä oman valokuvakansion, piirsin sinne luonnonkukkia värikynillä ja tein pellavasta kannet. Se oli mun tapani surra”, Kauppi muistelee kirjassa.
Kirjassa käydään läpi myös suunnistusuran loppuminen. Lopetuspäätös ei syntynyt loukkaantumisista ja sairauksista, jotka kiusasivat Kauppia etenkin uran viimeisinä vuosina.
Enemmän päätökseen vaikutti se, että halu voittaa, joka oli ajanut häntä aikaisemmin eteenpäin, oli vähentynyt.
”Maailma oli jo muuttanut ajatteluani siihen suuntaan, että ymmärsin, mikä elämässä on tärkeintä. Vaikka voittaisi miten paljon kultaa tahansa, niin terveys, hyvät ihmissuhteet ja tasapaino menevät sen edelle.