Asikkalan kirjasto palailee uuteen normaaliin – Kesäkuun alussa kirjaston tilat aukeavat laajemmin

Asikkalan kirjaston ovet aukesivat käyttäjille viime viikolla parin kuukauden tauon jälkeen. Ville Hakala

Tuomas Räihä

Lukemisen ystävät saivat hyviä uutisia viime viikolla, kun kirjastot alkoivat luovuttaa asiakkaille varattuja aineistoja. Tuota ennen kirjastojen ovet pysyivät kiinni pari kuukautta koronarajoitusten takia. Myös Asikkalassa kirjaston osittainen aukeaminen otettiin ilolla vastaan.

– Todella tuli sellaista viestiä, että tätä on kaivattu. Varsinkin kun monet ovat joutuneet olemaan eristyksissä yksin, niin kyllä näitä kirjoja on kaivattu, Asikkalan kirjastonjohtaja Tanja ­Kairimo kertoo.

Varausten noutopalvelu lähti sujuvasti liikkeelle, eikä suurempia haasteita tullut vastaan.

– Sitä auttoi mukavasti pieni lumimyräkkä ensimmäisinä tunteina, niin ei tullut varmasti senkään takia mitään ruuhkia.

– Koko viikko meni kyllä oikein hyvin. Turvavälit säilyivät ja ihmisiä ei ollut kerralla liikaa kirjastossa. Asiakkaat hoitivat varausten lainaamisen ja antoivat tilaa seuraaville, Kairimo kuvailee.

Kairimon mukaan monet olisivat kaivanneet sitäkin, että kirjastossa olisi ollut enemmänkin tiloja auki ja esimerkiksi lehtiä olisi päässyt lukemaan ja kirjoja tutkailemaan. Siihenkin päästäneen pian, sillä kesäkuun alussa on luvassa lisää rajoitusten purkamista. Palataanko silloin Asikkalan kirjastossakin normaaliin toimintaan?

– Sitä ei tiedetä vielä, mikä se ”normaali” on. Siihen odotetaan linjauksia. Se tiedetään, että saamme alkaa avaamaan tiloja silloin, mutta toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, saako esimerkiksi omatoimikirjaston avata tai kuinka asiakaspäätteitä saa käyttää

Myös kirjaston tulevia tapahtumia on ollut epävarmuudessa vaikea suunnitella

– Meillä on ollut suunnitelmissa kulttuurikuntokorttiin liittyen hanke, että kerran kuussa kirjastossa olisi kulttuurivieras. Tämän oli tarkoitus alkaa heinäkuussa, jolloin olisimme järjestäneet runoillan, mutta runoilta siirtyy syksyyn ja aloitus siirtyy ainakin elokuulle. Mietimme jatkuvasti, kuinka voimme sitoutua ylipäänsä tällaisiin säännöllisiin tapahtumiin tällä hetkellä.

Vaikka kirjasto oli asiakkailta suljettuna, työt eivät siellä loppuneet sulkuaikanakaan.

Osa kirjaston työntekijöistä teki myös kunnan osoittamaa korvaavaa työtä, kun työmäärä omassa työpaikassa väheni.

– Kirjastoon tulee esimerkiksi lehdet ja aiemmin tilatut aineistolähetykset, oli asiakkaita tai ei. Viikoittain tulee uusia kirjoja, jotka täytyy käsitellä. Lisäksi keväällä tehdään aina syksyn uutuuskirjojen tilaukset, eli eli asiakkaille näkymättömämpi työ jatkui normaalisti, Kairimo kuvaa.

Kirjastossa tehtiin myös kokoelmatyötä ja keskityttiin korvaavien sähköisten aineistojen vinkkaamiseen asiakkaille. Asiakkaita opastettiin puhelimitse, sähköpostitse ja myös seudullisessa chatissa. Muutama satutuntikin pidettiin videon ­avustuksella.

Lisäksi kirjastoon asennettiin esimerkiksi käsidesiteline ovelle ja suojapleksi asiakaspalveluun, parannettiin lehtisalin väljyyttä ja hankittiin turvavälitarroja, jotta asiointi sujuisi ­turvallisesti.

Kirjasto

Varausten noutopalvelu

Varausten nouto Asikkalan kirjastosta ma–to 12–17 pe 10–16

Suljettu helatorstaina. Tänään keskiviikkona palvelee kello 10–15

Varauksia voi tehdä verkkokirjastossa lastu.linna.fi, puhelimitse 044 778 0741 tai sähköpostilla kirjasto@asikkala.fi.

Keskustelu