Perinteikäs vääksyläishotelli availee toimintojaan kesäksi

Kalevi Gran 50-vuotisjuhlavuodeksi suunnitellun ohjelmakattauksen vieressä. Elina Jantunen

Elina Jantunen

– Tämä kaikki piti toteutua, hotelli Tallukan omistaja Kalevi Gran sanoo ohjelma roll-upin vieressä ja näyttää Tallukan 50-vuotisjuhlavuoden artistikattausta.

Kun korona iski, lomautukset olivat edessä ja ovi meni kokonaan kiinni reiluksi pariksi kuukaudeksi. Nyt suunta on päinvastainen, toimintoja avataan pikkuhiljaa. Hotelli, kahvila ja baari ovat jo auki.

Korona iski kovaa hotelli- ja ravintola-alalle. Tallukassa 95 prosenttia toiminnoista oli kiinni. Ison rakennuksen huoltokulut juoksivat silti, joten lämpö, vesi ja sähkö oli maksettava kaikesta huolimatta. Erityisesti lomautukset olivat hallituksen puheenjohtajalle vaikea pala.

Hotellin ravintola avataan tänään keskiviikkona, ja kesämenu on voimassa maanantaista lauantaihin kello 12–20. Uima-allas on jo käyttökunnossa. Tulevana perjantaina vietetään terassin avajaisia.

– Siellä tulee olemaan livemusiikkia joka perjantai- ja lauantai-ilta ainakin heinäkuun ajan ja terassille sekä Vesijärvi-saliin on vapaa pääsy. Syksyllä 18. syyskuuta aloitetaan taas perjantain ja lauantain tanssit sekä keskiviikon iltapäivätanssit, Kalevi Gran kertoo ja toteaa, ettei Tallukassa ole ongelmaa järjestää tarvittaessa ravintolaan turvavälejä, sillä anniskelupaikkoja on yli 2 000.

Kalevi Gran on ollut jo pitkään yrittäjä, mutta aiemmin ura kulki muita polkuja. Hän syntyi Padasjoella ja muutti lapsena Ojakkalan kautta Lahteen. Teknillisen opiston jälkeen työ löytyi Stömbergiltä, jossa hän toimi elektroniikkasuunnittelijana ja kulki myöhemmin ympäri maailmaa käynnistämässä paperi- ja rautatehtaita.

Tie vei Vantaan sähkölaitoksen palvelukseen ja myöhemmin pankkiin tekniseksi päälliköksi, kiinteistöpäälliköksi ja toimitusjohtajaksi. Suomeen tuli uusi formaatti, kiinteistövarainhoito, johon hänet pyydettiin mukaan vuonna 1997. Hän meni mukaan yritystoimintaan, kunnes myi osuutensa 2006 ja osti Tallukan, jonka yrittäjänä on toiminut siitä lähtien.

– Seikkailujuoksija Jukka Viljanen sanoo, että mikään ei ole mahdotonta. Hän on vanha tuttu ja olin tilannut hänet Tallukkaan luennoimaan. Nyt voi vaan sanoa, että mikään ei ole mahdotonta paitsi korona. Ovet menivät kiinni 20.3.2020 kello 15. Lähdin kotiin Vantaalle ja sieltä mökille Ylläkselle, jossa menivät rinteet kiinni ja latujakaan ei enää pidetty kunnossa. Sitten Uudenmaan raja oli menossa poikki ja lähdimme takaisin kotiin, Gran kertoo tunnelmiaan, jotka ovat ”melko haasteelliset”.

Avustuksia ei ole saatu euroakaan, ja kevät on ollut puhdasta tappiota. Kun ulkopuoliset ilmoittavat, että pitää sulkea ovet, se ei ole helppoa. Vaikka olen kaupallisesti orientoitunut, voin sanoa, että hankalaa oli sanoa, että voin vain lomauttaa. Aiemmista työhaasteista ja kokemuksista tiedän, että surutyössä on kymmenen vaihetta. Niiden aiempi sisäistäminen auttaa hieman uusissa vastaavissa tilanteissa.

– Vaikka slogan ”Se mikä ei tapa, vahvistaa.” on aika hullu, se pitää kuitenkin paikkansa. Meillä on neljä kivijalkaa: hotelli, ravintolat, hyvinvointipalvelut ja tapahtumat. Tilanne elää koko ajan ja sen puitteissa toimia elvytetään. Golf-paketit, kokouspäivät ja elokuun alkuun suunniteltu Blues Party ovat edelleen agendassa. Katsotaan, miten asiat saadaan järjestymään, Kalevi Gran sanoo ja jaksaa jo vähän vitsaillakin etä- ja rivitansseista.

Keskustelu