Kesäkahvila sai heinäkuulle jatkoajan Mustjärven kylätalolla – kyläpäivä 11.7. kokoaa yhteen vakituiset ja kesäasukkaat

Limsapullo on vuosikymmenten aikana muuttanut muotoaan, kuten Herkko ja Heta Järvelän esittelemä uusi muovinen pullo ja vanha lasinen kirppislöytö osoittavat. Aatu Raninen

Aatu Raninen

Mustjärven kylätalo Riuttala sai viime ja toissa viikoksi oman kesäkahvilan ja kirpputorin, joiden kauppa kävi sen verran hyvin, että ne avaavat ovensa vielä hetkeksi heinäkuussakin.

Asialla ovat 4H-yrittäjiksi ryhtyneet Herkko, 13, ja Heta Järvelä, 15, jotka saavat näin tekemistä koronan tyhjentämään kesään.

– Äiti näki Facebookissa yrittäjäkurssin mainoksen, ja päätettiin silleen aika ex tempore osallistua siihen. Samalla tuli ajatus kahvilan pitämisestä, Heta kertoo.

Kyläyhdistyksen tarjoama kylätalo pysyi hellepäivinäkin viileänä ilmalämpöpumpun ansiosta, ja asiakkaat ovat Järvelöiden mukaan kyselleetkin jatkoaikaa kahvilalle ja kirpputorille.

– Asiakaspalvelu on ihan hauskaa hommaa, tässä pääsee tapaamaan uusia ihmisiä, Herkko sanoo.

– Yllättävän paljon on käynyt asiakkaita, ja on tienattu enemmänkin kuin mitä odotettiin, paria kymppiä päivässä, Heta jatkaa.

On tosi hienoa, että Asikkala panostaa nyt nuoriin, ja esimerkiksi kaksinkertaisti kesätöihin myönnettävän palkkatuen.

Mustjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Riikonen

Tällä kertaa tarjolla oli pitsapaloja ja pavlova-leivoksia, joita kaksikko on itse tehnyt apunaan äidin vinkit ja netistä löytyvät ruokaohjeet.

– On jääty aina työpäivän jälkeen leipomaan. Päivä vähän venyy, mutta saa aamulla nukkua, Heta sanoo.

– Täällä Riuttalassa on hyvä tehdä, kun on kaksi uunia, Herkko mainitsee.

– Jätskiäkin menee paljon.

4H-yrittäjäkurssi toteutettiin etänä Teams-sovelluksen välityksellä. Tarjoilun lomassa on opittu Pivo-maksusovelluksen käyttöä ja kahvilan Facebook-sivujen ylläpitoa.

– Kolmena päivänä oli muutama tunti, joissa neuvottiin perusasioita, miten yrittäjyys aloitetaan, Heta kertoo kurssista, jonka avulla alle 15-vuotiaatkin voivat hankkia kesätöitä.

Järvelöiden sukulaisilta saamista kirppistavaroista saattoi bongata vaikkapa 50 vuoden takaisia Kotiliesi-lehtiä, sekä kuvassakin näkyvän lasisen kahden litran 7Up-limupullon.

Kirppikselle pääsee myös lauantain 11.7. Mustjärvi-päivässä, joka kokoaa väkeä kylätalolle. Ohjelmaksi on suunniteltu makkaran ja lettujen paistamista, arpajaisia ja metsästysseuran toiminnan esittelyä, mutta tärkeintä on nyt yhdessäolo, sanoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Riikonen.

– Emme ole nyt kutsuneet myyjiä, vaan se on enemmän vakituisten ja kesäasukkaiden yhteinen tapaaminen, mitä ei lähiaikoina ole oikein pystynyt tekemään, Riikonen viittaa korona-aikaan.

Kylätalolla tapahtuu muutenkin, kun pihaan valmistuu uusi varastorakennus, jonka pystyttämiseen kyläyhdistys sai Päijänne Leader-rahoitusta 70 prosentin osuuden. Harjakaisia vietettiin torstaina.

Pihavarastosta tulee saman tyylinen kuin vanhasta. Maalarina Joona Riikonen ja mestarina Urho Kilpinen. Aatu Raninen

– Sinne saadaan pihakalusteet talveksi suojaan, toteaa rakennusmestari Urho Kilpinen, jonka apuna maalaamassa, nurmikkoa leikkaamassa ja raivaamassa häärii kyläyhdistyksen palkkaama kesätyöläinen Joona Riikonen.

– On tosi hienoa, että Asikkala panostaa nyt nuoriin, ja esimerkiksi kaksinkertaisti kesätöihin myönnettävän palkkatuen, kiittelee kyläyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Riikonen.

Mustjärven kyläpäivä 11.7. ja kesäkahvila-kirpputori 22.–26.7. kylätalo Riuttalassa (Kivilaaksontie 4).

Keskustelu