Kymppi kuin leikkiä vaan – Asikkalan Ampumaseuran tarkkakätiset juniorit tyhjentävät palkintopöytiä ja jäätelöaltaita

Viidenkymmenen metrin päässä häämöttää valkoinen maalitaulu, jossa on nyrkin kokoinen musta ympyrä. Tähtäimen läpi on mahdotonta erottaa 12 millimetrin kokoista kymppiä, mutta jossain siellä keskellä se on. Painan liipaisimesta ja ase paukahtaa.

Nyt ollaan Asikkalan Ampumaseuran harjoituksissa Vesivehmaan radalla, ja kokeilen pienoiskivääriä ensimmäistä kertaa.

Tietokoneen ruutu näyttää, että kovan pinnistelyn tuloksena yksi kuudesta laukauksesta on osunut ysiin. Kilpailutilanteessa vielä tarkemmin keskelle pitäisi osua kaksikymmentä kertaa, ja rennosti turhia puristamatta.

Mallia näyttää 8-vuotias Tuuli Blomster, joka on tänään vireessä. Harjoituksissa on tapana ampua omaan tahtiin muutamia kymmeniä kuteja. Nyt yksi niistä saavuttaa täydellisen keskipisteen: 10,9.

– Kivointa on tähtääminen, keskityn siihen mustaan alueeseen, kertoo Tuuli, jolla meni ”ihan hyvin” Hämeen aluemestaruuskilpailuissa. Hän oli ensimmäisissä pienoiskiväärikisoissaan alle 10-vuotiaiden sarjan kolmas. Hetken päästä radalle saapuva Minttu Tuomainen oli sarjan toinen.

Myös Jade Ala-Marttila, Lauri Raunio ja Ida-Maria Tuomainen kuuluvat AsAs:n lahjakkaisiin junioreihin.

– Kaikki saivat aluekisoista mitalin joko henkilökohtaisesti tai joukkueena, muistuttaa valmentaja Tauno Lindström.

Seuraavat kilpailut ovat Isossakyrössä 22.8. järjestettävät nuorten Kultahippukisat, eli 10–14-vuotiaiden SM-kilpailut. AsAs palkittiin vuoden 2018 Kultahippuseurana, joka on lajin nuorisotyön arvostetuin titteli huomioiden sekä mitalisijoja että arjen seuratyötä.

Asikkalasta lähtee matkaan aina huomattavan iso joukkue, jolta kelpaa odottaa palkintopöydän putsaamista.

– Lajipiireissä on muodostunut jo käsite Asikkala vastaan Pohjanmaa, Lindström paljastaa.

Mihin asikkalalaisten taito sitten perustuu? Itsekin SM-tasolla menestynyt Lindström sanoo perinteitä olleen pitkään, mutta varsinaisen nousun tapahtuneen viimeisten viiden vuoden aikana. Seura ja vanhemmat ovat satsanneet hyviin aseisiin ja panoksiin, jotka pienentävät osumien hajontaa.

Tärkein investointi lienee kuitenkin aika.

– Vanhemmat aktivoituivat ja ovat viime vuodet tehneet kiitettävän paljon. He keräävät rahaa, tulevat harjoituksiin ja matkustavat lasten mukana kisoihin. Se on se salaisuus, joka luo seuraan henkeä, Lindström kehuu.

– Harjoittelusta on tullut hyvin omatoimista, kun vanhemmat ovat tarkkaan seuranneet ja itsekin ampuneet.

Tuuli Blomster on tällä välin napsinut tauluun oman ennätyssarjansa, tulos 99,7.

Leijona-kivääriin patruunoita syöttävä isä Teemu Blomster kertoo, että radalla käydään yleensä kerran viikossa, kisojen lähestyessä useamminkin.

– Ammunta on hyvä keino opetella rauhoittumista ja keskittymistä. Kun pari vuotta sitten aloitettiin, Tuuli oli sellainen elohiiri, mutta heti kun laitettiin ilmakivääri käteen, hän saattoi istua kolme varttia ja tähtäillä useita minuutteja yhtä laukausta, Blomster kuvailee.

– Ja kun paras kaveri Minttu on seurassa, niin se tietenkin innosti vielä enemmän, lisää Tuulin äiti Tuija Vainio.

Palkintona harjoituksissa käytetään joskus tiskivuoroja, joskus jäätelöpuikkoja, Tauno Lindström kertoo.

Tuuli pistää viimeisellä kymmenen sarjallaan vielä paremmaksi: 99,9!

– Olisiko siinä jo jätskisarja? Puolikas paketti ainakin, äiti Tuija Vainio kyselee.

– Joo! kuuluu Tuulin vastaus hymyn kera.

Ehkä näistä tytöistä ja pojista kuullaan vielä tulevaisuudessa lisää.

– Kaikkihan me kaipaamme onnistumisen elämyksiä. Tämä on laji, joka palkitsee heti. Pitää vain tähdätä tarkkaan ja aistia tuulenvireitä, Tauno Lindström kiteyttää.