Hotelli Tallukassa kilpailtiin viime viikonloppuna Tangomaestro-laulukilpailussa. Viisivuotiaassa kilpailussa kilpaillaan pelkästään laulutaidoilla: ääni ja tyylinmukainen tulkinta ratkaisevat, muut seikat ovat sivuasioita.
– Tangomaestrossa mennään musiikki edellä. Kilpailukappaleet valitsemme siten, että kuulemme aidosti laulajien taidot. Tyylinmukainen tulkinta on kaiken pohjana, tangossa siis rytmiikan käyttö ja fraseeraus. Rytmi on tunnetta, ja tunne on rytmiä. Kumpikaan näistä ei saa puuttua tangoa laulettaessa, kilpailun taiteellinen johtaja, laulunopettaja-muusikko Matti Taskinen kuvaili.
Tangon laatuun pohjautuva kilpailu perustuu perinteiseen tangomusiikkiin. Taskisella ei ole kuitenkaan mitään sitä vastaan, että tangomusiikkiakin uudistetaan.
– Pitää kuitenkin taitaa perinne ennen kuin voi uudistaa. Tangomaestron tavoite on vaalia perinteitä, ja samalla viedä niitä eteenpäin, Taskinen pohti.
Tangomaestro-kilpailu on järjestäjien mukaan otettu erittäin hyvin vastaan kilpailijoiden keskuudessa. Kisan ovat löytäneet ympäri Suomen niin ammattilaiset kuin pitkään laulua harrastaneet laulajatkin.
Tangolaulukilpailun alkukilpailukiertueelle eri puolilla Suomea ehtikin alkukevään 2020 aikana ennen koronaepidemian alkamista osallistua noin 150 laulajaa ja sen jälkeen videokarsinnoissa noin 50 laulajaa, joiden ikähaarukka oli 18–75 vuotta. Näistä laulajista karsittiin jatkoon päässeet, jotka osallistuivat Tallukassa ensin lauantaina semifinaalikarsintoihin ja niistä jatkoon päässeet sunnuntain varsinaiseen semifinaaliin.
Kilpailu huipentuu finaaliin, joka järjestetään Tallukassa helmikuussa.
Yksi Tallukan semifinaaliviikonloppuun osallistuneista laulajista oli Petäjävedeltä Kintauksesta paikalle saapunut Matti Puranen. Yhdessä vaimonsa Merja Purasen kanssa paikalle saapunut laulaja kertoi käyneensä kymmenkunta laulukisaa.
– Täällä näkee kavereita, jotka kiertävät laulukisoja. Se siinä kai on ensimmäinen. Tietenkin sitä toivoisi, että menestyisi, Puranen kertoi syistään kisaamiseen ennen kilpailun alkua.
Menestystä on tullutkin, sillä Puranen on ollut Kultakurkku-kilpailussa useasti omassa sarjassaan finaalissa ja Laulun taikaa -kilpailussa toinen. Laulamisesta hän on innostunut vasta myöhemmällä iällä.
– Sain koulusta niin huonot arvosanat laulusta, että opettaja sanoi, että älä ikinä rupea laulamaan.
– Vanhemmiten olen miettinyt, että eikö sitä laulua voisi mitenkään parantaa siitä kutosesta, Puranen kertoi.
Tallukassa Puranen esitti Tango Sinikalle -kappaleen. Hänen esityksensä ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt jatkoon.