Hollolalaisen HC Giantsin tulevan lauantain kotiottelu saa ympärilleen tavallista isommat puitteet, kun jääkiekon kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Suomi-sarjassa pelaava joukkue tekee aluevaltauksen Lahteen ja Isku Areenan liigakaukaloon.
Vuonna 2014 perustetulle Giantsille tämä on ensimmäinen kotiottelu muualla kuin Heinsuon jäähallissa Hollolassa.
– Se on ollut muutaman vuoden ajatuksena, että tuotaisiin Suomi-sarja tässä muodossa Lahteen ja katsottaisiin miten se siellä puolella kiinnostaa, kertoo HC Giantsin general manager Kari Mäkitalo.
Erikoisottelun järjestäminen oli mahdollista, kun Lahden Pelicans viettää maajoukkuetaukoa, eikä otteluita ole Pelicansin A-junioreilla tai Mestiksessä pelaavalla Peliitoilla Heinolassakaan.
– Tämä on periaatteessa viikonlopun ainoa ottelu Lahden alueella, Mäkitalo sanoo.
Suomi-sarja on valtakunnallinen 14 joukkueen sarja. Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen Giants on 7. sijalla.
Tämä on periaatteessa viikonlopun ainoa ottelu Lahden alueella.
general manager Kari Mäkitalo
Lahtelaisittain joukkueen tunnetuin nimi on pitkän uran muun muassa Pelicansissa tehnyt puolustaja Jani Forsström.
Lauantaina vastaan asettuu sarjataulukossa toisena oleva HCIK, eli HC Indians Kaarina. Joukkuetta valmentaa Juha Nurminen, jonka jotkut saattavat muistaa Reipas Lahden pelaajana kausilta 1992–1994. Toissa kaudella Nurminen valmensi olympialaisiin valmistautuvaa Kiinan maajoukkuetta.
Giants ottaa jo perjantai-iltana tuntumaa Isku Areenan kaukaloon tunnin mittaisilla harjoituksilla.
– Jäähän on sama joka paikassa, mutta kaukalon pituudessa ja leveydessä on vähän eroa. On hyvä hioa askelmerkit kohdalleen, jotta on helpompi lähteä pelaamaan ottelua, Mäkitalo toteaa.
Giants hyödyntää hallin puitteita muun muassa järjestämällä ottelun yhteydessä tapaamisen yhteistyökumppaneiden kanssa.
– Kutsumme paikalle seuran sponsoreita, joille kerromme toiminnastamme ja tavoitteistamme.
Isku Areenalla pelaamisen mahdollistavat otteluisännät Spatium ja Etelä-Suomen Sanomat. Pelicans vastaa ruoka- ja juomatarjoiluista. Ottelun aloituskiekon pudottaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.
Yleisölle käytössä on ainakin hallin uudempi hyppyrimäkien puoleinen aula.
– On Pelicansilta upea kädenojennus, että voimme vuokrata aitioita, ja tarjoilut pelaavat, Mäkitalo kiittelee.
Liigahallit ovat aiemmin tulleet Giantsille tutuiksi ainakin parilla Suomi-sarjan paikkakunnalla.
Jyväskylässä paikalliset D-Kiekko ja Riemu pelaavat Hippoksella, Porissa taas Karhu HT omat kotiottelunsa Isomäessä.
Oulunsalolainen Laser HT on pelannut osan kotiotteluistaan Kärppien kotiluolassa Raksilassa.
Suomi-sarjan ottelu HC Giants–HCIK(Kaarina) lauantaina 7.11. kello 17 Isku Areenalla.