Tonttikauppa piristynyt Asikkalassa

Asikkalan kunnalla on myytävänä noin 80 pientalotonttia. Pasolanharjullakin on vielä hyvin tilaa uusille rakentajille. Tuomas Räihä

Tuomas Räihä

Jokin aika sitten Päijät-Häme-lehdessä kerrottiin, kuinka Asikkalassa on tämän vuoden aikana haettu selvästi aiempia vuosia enemmän vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muutoksia vakituiseksi asunnoksi. Yhtenä syynä tähän on arveltu koronaepidemiaa.

Kunnan omistamien tonttien kaupassa ei ole aivan vastaavaa piikkiä näkynyt, joskin piristystä tonttikaupassa onkin ollut huomattavissa etenkin viime ja tänä vuonna.

– Tonttikauppoihin johtaneita tiedusteluita on ollut aiempaa enemmän, kunnan kehittämispäällikkö Isa Maunula sanoo.

Korona-aikana kuntaan on myös tullut kyselyitä sellaisista alueista, jotka eivät ole vielä myynnissä.

– On kyselty muun muassa, että milloin jonkin alueen kaava lähtee käyntiin tai milloin jotain alueita vapautetaan myyntiin.

Esimerkiksi Häkälässä ihmisiä on kiinnostanut sellaiset alueet, jotka on kyllä kaavoitettu, mutta jotka eivät vielä ole myynnissä.

– Asiakkaat ovat yhä laatutietoisempia ja painottavat tontin sijainnin ja hinnan lisäksi myös esimerkiksi maisema-arvoja.. Esimerkiksi Häkälässä on harju, jonka päältä on mielettömät näkymät.

Ihan herkästi kunta ei kuitenkaan lähde jo myynnissä olevien tonttien ulkopuolelta tontteja myymään.

– Se on aina investointikysymys. Kunnallistekniikan rakentaminen uudelle alueelle voi koitua kalliiksi, mikäli alue on sen toteuttamiseen haastava.

– Linjanvetoa täytyy tehdä. Pitää selkeästi olla useampia tiedusteluja, ennen kuin siihen ryhdytään, Maunula kertoo.

Valinnan varaa pitäisi useimmille löytyä jo myynnissä olevissakin tonteissa.

– Tällä hetkellä meillä on ihan mukava tonttivaranto. Meillä on sellainen 80 tonttia saatavana heti. Tämänhetkinen tilanne ei ole mikään huono, sellainenkin on kuulemma joskus ollut, kun oli rakennusaika kiivaimmillaan. Vesivehmaan suunnalla nähdään pientä painetta uuden asuinalueen kaavoitukseen.

Häkälän ja Pasolanharjun lisäksi kunnalla on tontteja muun muassa Peikkomäessä, Tynnyrimäellä, Vaappurannassa, Kurhilassa ja Humalossa. Esimerkiksi Häkälässä on tarjolla tontteja hyvin läheltä rantaa, mutta varsinaisia rantatontteja kunnalla ei ole myynnissä.

– Niitä kyllä välillä kysellään ja esimerkiksi asumisen messuilla niitä tiedustellaan poikkeuksetta. Silloin kerromme, että kannattaa kurkistella yksityisille markkinoille.

Kunta kartoittaa aika ajoin Asikkalaan muuttamisen tekijöitä. Tänä vuonna elinvoimapalvelut on lähettänyt kuntaan muuttaneille kyselyn, jossa kysytään muun muassa kunnan vetovoimaan liittyviä asioita.

Vastauksissa nousi esiin muun muassa luonto, vesistöt ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Aivan tarkkaa tietoa siitä, millaiset ihmiset Asikkalasta tontin ostavat, ei ole, mutta jotakin kuvaa näistä ihmisistä on Maunulalle kuitenkin vuosien varrella muodostunut.

– Lukkarinrakkaus, eli paluumuuttaminen on yksi tekijä totta kai. Myös matkailu luo mahdollisuuksia tutustua kuntaan. On havaittu, että kun ihmiset ovat matkailleet kunnassa tai heillä itsellään tai jollakin tuttavalla tai sukulaisella on vapaa-ajanasunto täällä, on osa tullut lopulta jäädäkseen. On myöskin näitä, joilla ei varsinaisesti ole minkäänlaista suhdetta kuntaan aikaisemmin. Muuttajia löytyy kaikista kategorioista.

Muutama vuosi sitten kunnassa kartoitettiin, mistä ihmiset, jotka vuokraavat tai ostavat tontin, tulevat. Yksi suunta oli selvä.

– Kyllä suurin osa ainakin silloin tuli Lahdesta, Maunula toteaa.

Keskustelu