– Tiirismaan Latu on ollut todella merkittävä ulkoliikunnan kehittäjä Hollolan kunnan alueella. He ovat tehneet vuosikymmeniä merkittävää työtä, jonka avulla on nostettu Hollolan imagoa ja Tiirismaan ulkoiluhenkeä. Työn merkitys on korostunut korona-aikana, Hollolan kunnan liikunta-asiainhoitaja Auli Kasakkamäki-Heikkinen perusteli yhdistyksen valintaa vuoden liikuntatekopalkinnon saajaksi.
Normaalioloissa juhlallisuudet olisi suoritettu Päijät-Hämeen Urheilugaalassa, mutta tällä kertaa palkinto jaettiin Hollolan uimahallissa kakkukahvien merkeissä.
– Tämä on suuri huomionosoitus. Me olemme ottaneet tämän tunteella vastaan, Tiirismaan Ladun puheenjohtaja Hannu Backman painotti.
Koronan seurauksena ulkoliikunnan edistäminen on vaatinut Tiirismaan Ladulta uusia oivalluksia.
– Pop up -polut olivat yksi viime kesän suosituimmista liikuntamuodoista. Se oli täysin uusi juttu. Ohjattuja lenkkejä ei voinut tehdä, kun ei saanut kokoontua porukoissa. Ihmiset kuitenkin halusivat lenkille, mutta he eivät tunteneet maastoa ilman vetäjää, Tiirismaan Ladun Tiina Riikonen taustoitti.
– Kävimme vetäjien kanssa merkkaamassa kivat polut maastoon. Niitä ei tehty enää, kun saimme ruveta vetämään ohjattuja lenkkejä. Pop up -polut työllistivät aika paljon.
Polut tarjosivat uudenlaisia näkymiä.
– Ne menivät pikkupolkuja myöten metsässä, joten samat maisemat koettiin eri lailla, kun tultiin erilaisista kulmista järvien rantoihin, Backman avasi.
Tiirismaan Ladun ohjattu toiminta on tällä hetkellä pääosin pysähdyksissä koronatilanteen johdosta.
– Viikkolenkeillä on maksimissaan kymmenen henkilöä per ryhmä. Polkujuoksu on tällä hetkellä kaikkein aktiivisinta. Maastopyöräilyä on lumikaudella hiukan harvemmin, Riikonen kertoi.
Mobo-suunnistus on tuoreimpia Tiirismaan Ladun ulkoliikuntamuotoja.
– Se on tehty kunnan maille kunnan luvalla palvelemaan kouluja, nuorisoa ja perheitä. Se toimii myös tällaisena erityisaikana, koska se on omatoimisesti tapahtuvaa liikuntaa.
Mobo-suunnistus aina auki oleva kiintorastiverkosto, joka muistuttaa geokätköilyä. Puhelimeen saa ilmaisella sovelluksella ympäri maailman ratoja. Maastossa on postikortin kokoinen läpyskä, joka leimataan puhelimella.
Hollolassa on kaksi mobo-rataa. Toinen lähtee Tiiristuvalta ja toinen Tiilikankaan koululta. Ohjeistus löytyy Tiirismaan Ladun ja Hollolan kunnan sivuilta. Radat ovat kaikkien vapaasti käytettävissä.
Ulkoliikunnan edistäminen on Tiirismaan Ladun ydinteesi.
– Tiirismaan maastot on se syy, miksi nimi on Tiirismaan Latu. Laajat metsät, kauniit maisemat ja paljon luontoa. Niissä on aina liikuttu paljon ja järjestetty tapahtumia, Riikonen kehui alueen ympäristöä.
Tiirismaan Ladun lajivalikoima on monipuolinen. Liikuntaa on geokätköilystä talviuintiin ja lumikenkäilystä maastopyöräilyyn. Jäseniä on noin 1 700 ja aktiivisia talkootyötä tekeviä 60–100. Hollolassa toimipisteinä ovat Tiiristupa ja Myllykieppi.
– Suomen Ladun yhdistykset, kuten Tiirismaan Latu, ovat ulkoilun edistäjiä ja vaikuttajia. Moni on jäsenenä myös siksi, että he ovat ulkoilun äänenkannattajia.
Yhdistykseen liittymisen jäsenmaksu on 35 euroa perheeltä tai 24 euroa henkilöltä.
– Lenkeillä ei jäsenkirjaa kysytä. Tutustumaan saa tulla, vinkkasi Backman.